9.9.2015
Amnesty: EU:n otettava ainakin 300 000 pakolaista
"Monet hallitukset ovat olleet kykenemättömiä auttamaan turvapaikanhakijoita järjestäytyneesti ja sivistyneesti", sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.
9.9.2015
"Monet hallitukset ovat olleet kykenemättömiä auttamaan turvapaikanhakijoita järjestäytyneesti ja sivistyneesti", sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.
7.9.2015
Moni liikkelle lähtenyt on niin sanottu hallituksenvaihdospakolainen.
12.8.2015
Suurimmat avunsaajamaat ovat Italia ja Kreikka. Rahalla on tarkoitus parantaa koordinointia ja lisätä vastaanottokeskuksia.
3.8.2015
Tuoreen Eurobarometrin mukaan maahanmuutto on yleisin EU-kansalaisten huolenaihe.
22.7.2015
EU-maat eivät kyenneet sopimaan edes turvapaikanhakijoiden tasa-arvoisesta jaosta, suomii Human Rights Watch.
17.7.2015
Ihmisoikeusjärjestöt vaativat Australiaa lopettamaan kaksi vuotta voimassa olleen käytännön, jossa venepakolaisia lähetetään Papua-Uuteen-Guineaan.
13.7.2015
Velan ahdistama Kreikka ei pysty huolehtimaan siirtolaisista, joita tulee jo noin tuhat päivässä.
10.7.2015
Sekä antisemitismi että islamofobia lisääntyivät viime vuonna, sanoo rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio vuosiraportissaan.
7.7.2015
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportin mukaan tuhannet siirtolaiset joutuvat väkivallan ja kiristyksen uhreiksi.
7.7.2015
16-vuotias Mohammad Yasin jäi henkiin, moni muu venesiirtolainen ei jää.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).