5.7.2016
Selvitys: Aseteollisuus hyötyy Euroopan pakolaiskriisistä
Osa samoista yhtiöistä, jotka kauppaavat aseita Lähi-itään, tekevät voittoa myös EU:n rajaturvallisuusbisneksellä.
5.7.2016
Osa samoista yhtiöistä, jotka kauppaavat aseita Lähi-itään, tekevät voittoa myös EU:n rajaturvallisuusbisneksellä.
20.6.2016
"Rajojen sulkeminen ei ratkaise ongelmaa", sanoo YK:n pakolaisvaltuutettu.
16.6.2016
Lapsia pakotetaan muun muassa velkatyöhön ja prostituutioon. Monella olisi perhe odottamassa Britanniassa.
15.6.2016
Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö vaatii, että valtiot panostavat enemmän kadonneiden etsintään ja näiden tunnistamiseen.
13.6.2016
Alaikäiset eivät aina ole turvassa pakolaiskeskuksissakaan.
30.5.2016
Juuri kukaan Suomeen viime vuonna yksin tulleista lapsista ei saa perhettään maahan yhä tiukkenevien perheenyhdistämisen sääntöjen seurauksena, järjestöt varoittavat.
26.5.2016
YK:n pakolaisjärjestö vetoaa yksityiseen sektoriin saadakseen katettua lähes puolen miljardin euron rahoitusvajeensa.
19.5.2016
Maahanmuuttoviraston mukaan Afganistan, Somalia ja Irak ovat riittävän turvallisia maita, jotta niihin voi palauttaa turvapaikanhakijoita.
19.5.2016
Yli 27 000 ihmiselle tehty kysely osoittaa, että monien valtioiden pakolaispolitiikka on räikeässä ristiriidassa tavallisten kansalaisten mielipiteiden kanssa, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
9.5.2016
Päätös tarkoittaisi toteutuessaan myös maailman suurimman pakolaisleirin Dadaabin sulkemista.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.