• 7.10.2016

    Asiantuntija purkaa pakolaisluuloja: "Kyse ei ole vetovoimatekijöistä"

    Rajojen sulkeminen ei tarkoita, että ihmiset lakkaavat tulemasta Eurooppaan. Kyse ei ole vetovoimatekijöistä, sanoo Suomessa vieraileva Amnesty Internationalin Europpa-työn varajohtaja Gauri van Gulik.

  • 3.10.2016

    Öljyn hinnan lasku kurittaa Dubain vierastyöläisiä

    Rakennusala on ahtaalla, eivätkä sinnikkäinä työntekijöinä tunnetut pakistanilaiset ole enää yhtä haluttuja kuin ennen.

  • 27.9.2016

    Unkarin äänestys EU:n pakolaiskiintiöistä lähestyy, pakolaisvastainen puhe kasvaa

    Amnesty Internationalin mukaan maa myös pitää turvapaikanhakijoita nöyryyttävissä oloissa.

  • 26.9.2016

    Järjestöt: Lakiesitys ulkomaalaisten sosiaaliturvan muuttamisesta perustuslain vastainen

    Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo laskea työttömien maahanmuuttajien perusturvaa muun muassa vähentääkseen Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhakijoille.

  • 22.9.2016

    Pakolaiskriisille löytyi huomiota mutta ei juuri ratkaisuja New Yorkissa

    YK:n pakolaiskokous päättyi löyhään julistukseen, josta maat poistivat konkretian jo etukäteen. "Ratkaisut olisi jo löydetty, jos ne haluttaisiin löytää", sanoo Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta.

  • 20.9.2016

    Finnwatch-tutkijalle ehdollinen vankeusrangaistus – "surullinen päivä sananvapaudelle"

    Ananasmehutehtaan ihmisoikeusloukkauksia Thaimaassa tutkinut Andy Hall välttyi kovimmalta rangaistukselta, mutta tuomio on silti yllätys.

  • 16.9.2016

    Järjestöiltä tukea ihmiskaupparaportoijan selvitykselle nigerialaisuhreista

    Järjestöjen mukaan nigerialaistaustaisten ihmiskaupan uhrien auttaminen on viime vuosina muuttunut yhä vaikeammaksi ja ennakoimattomammaksi.

  • 15.9.2016

    Ruoka loppumassa Jordanian rajalla jumissa olevilta syyrialaisilta

    Yli 70 000 ihmiselle ei ole saatu juuri lainkaan apua kahteen kuukauteen. Amnesty Internationalin julkaisemissa uusissa satelliittikuvissa näkyy hautapaikkoja.

  • 7.9.2016

    Lapsipakolaisten määrä kaksinkertaistunut vuosikymmenessä

    Unicefin mukaan Suomessa erityisesti perheenyhdistämisen kiristäminen vaarantaa lasten oikeudet.

  • 6.9.2016

    Mauritiuksella kiistellään vierastyövoimasta

    Siirtotyöläiset paiskivat töitä, joita paikalliset eivät kurjien työehtojen vuoksi tee.