6.3.2013
Saudi-Arabia jatkaa protestien tukahduttamista
Turvallisuusviranomaiset heittivät vankilaan 176 mielenosoittajaa, jotka vaativat vapautettavaksi helmikuussa vangittuja mielenosoittajia.
6.3.2013
Turvallisuusviranomaiset heittivät vankilaan 176 mielenosoittajaa, jotka vaativat vapautettavaksi helmikuussa vangittuja mielenosoittajia.
4.3.2013
Esityksen mukaan järjestöjen pitäisi noudattaa valtion virallista filosofiaa.
11.12.2012
Dokumenttiohjaaja Stephen Maing seurasi neljän vuoden ajan nettiä hyödyntäviä Kiinan kansalaisjournalisteja. Jotta yhä tiukentuvan sensuurin voisi kiertää, on osattava kissa ja hiiri -leikin säännöt.
5.12.2012
Persianlahden alueen aktivistit pelkäävät, että kovat tuomiot leviävät.
25.10.2012
Syrjäytetyn presidentti Ben Alin jälkeinen ihmisoikeustilanteen kohentuminen on pysähtynyt nykyhallituksen aikana.
25.10.2012
Nettikahvilasta tuli konekirjoittamo, nuorison tyytymättömyys kasvussa.
27.8.2012
Aasian kehityspankin mukaan uudistuksia kokenut Burma voi hyvinkin nousta keskituloiseksi maaksi.
22.8.2012
YK:n kokoontumisvapautta valvova erityisraportoija ei ole varaukseton arabikevään tuomista muutoksista.
27.7.2012
Kurdien oikeuksien puolustajat joutuvat oikeuteen epäiltynä terrorismista.
9.5.2012
Toimittajia kiristetään hiljaisiksi kevään Euroviisujen isäntämaassa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.