• 23.6.2025

    Peru tiukentaa otettaan järjestöistä – Järjestövastaisten lakien trendi on maailmanlaajuinen

    Perussa järjestöt eivät voi enää nostaa syytteitä valtiota vastaan ihmisoikeusloukkauksista. Myös muissa maissa on viime aikoina säädetty järjestöjen toimintaa rajoittavia lakeja.

  • 14.5.2025

    Propagandakoneistot vahvistuvat, kun länsimaiden tuki riippumattomalle medialle hiipuu

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös jäädyttää kehitysapu sysää riippumattomat uutishuoneet ahdinkoon eri puolilla maailmaa. Tiedollisen tyhjiön täyttävät Kremlin ja Pekingin äänitorvet, kirjoittaa Antti Yrjönen esseessään.

  • 2.5.2025

    Toimittajia vastaan hyökätään Brasiliassa yhä useammin oikeustoimien avulla – Taustalla äärioikeiston nousu

    Korvausten vaatiminen henkisistä kärsimyksistä on muuttunut Brasiliassa sensuuristrategiaksi, jolla pyritään hiljentämään toimittajat ja tiedotusvälineet. Moni sensuroi nyt itse itseään.

  • 12.12.2024

    Venäjältä paenneiden toimittajien tulevaisuus on epävakaalla pohjalla

    Lähes koko riippumaton media on Venäjällä kielletty tai julistettu ulkomaisiksi agenteiksi hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Tampereen yliopiston tutkimushankkeessa selvitettiin maasta paenneiden toimittajien tilannetta. Moni voi joutua vaihtamaan alaa, sanoo tutkija Katja Lehtisaari.

  • 2.12.2024

    Israelin ja palestiinalaisten konflikti on medialle vaikea pala – Tutkija toivoo rohkeampaa uutisointia

    Israelin ja palestiinalaisten konflikti on poikkeuksellinen monella tapaa myös medialle. Miksi aiheen parissa ollaan niin varovaisia? Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola sanoo, että aihe herättää yleisössä erityisen suuria tunteita.

  • 5.11.2024

    Uusi presidentti herättää Sri Lankassa toivoa lehdistönvapauden paranemisesta – Toimittajien murhia tutkitaan taas

    Journalismi on ollut Sri Lankassa hengenvaarallinen ammatti. Esimerkiksi entisen presidentin Gotabaya Rajapaksan epäillään tilanneen tunnetun sanomalehden päätoimittajan murhan. Presidentti Anura Kumara Dissanayaken myötä tilanne saattaa olla muuttumassa.

  • 1.11.2024

    Hidas netti vaikeuttaa pakistanilaisten työntekoa – ”Internetin sulkemisista on tullut maan johdon keino tukahduttaa toisinajattelu”

    Freelancer-töitä tekevän Umair Liaquatin tulot ovat laskeneet, sillä Pakistanin netti on liian epäluotettava. Heikon infrastruktuurin lisäksi syynä ovat myös viranomaiset, jotka ovat rajoittaneet netinkäyttöä esimerkiksi protestien aikana.

  • 28.10.2024

    Ilmastokokouksen tämänvuotinen isäntämaa Azerbaidžan haluaa vaientaa median – ”Yhdenkin valokuvan ottaminen kadulla voi johtaa vankilaan”

    Azerbaidžanin riippumattomat toimittajat ovat kotiarestissa, vankilassa ja maanpaossa. Yksi arkaluonteisista aiheista liittyi kiisteltyyn Vuoristo-Karabahin alueeseen, jonka Azerbaidžan liitti itseensä vuonna 2023.

  • 16.10.2024

    Internetin vapaus kaventunut entisestään, varoittaa Freedom House – Valtiot käyvät verkkoaktivistien kimppuun etenkin vaalien aikana

    Hallitus sulki riippumattoman median verkkosivut Kirgisiassa sen jälkeen, kun tämä oli raportoinut vankilassa olevan oppositiohahmo kidutusepäilyistä. Se on vain yksi esimerkki siitä, miten internetin vapautta rajoitetaan, kertoo Freedom House tuoreessan raportissaan.

  • 7.10.2024

    Toimittaja ei olekaan supersankari – Mielenosoituksista ja väkivallasta raportoivien journalistien mielenterveys rakoilee Perussa

    Katumielenosoituksista raportoivat toimittajat ja kuvaavat joutuvat kokemaan väkivaltaa Perussa, jonka poliittinen kriisi on jatkunut vuosia. Se näkyy psyykkisenä oireiluna. ”Ajoittain on vaikeaa jaksaa viikko loppuun asti paitsi henkisesti, myös fyysisesti”, tv-reportteri Lourdes Paucar tunnustaa.