18.11.2014
Mosambikin tytöt alttiita papilloomavirukselle
Puolet Zambezian maakunnan naisista pitää kohdunkaulansyövän syynä uskottomuutta.
18.11.2014
Puolet Zambezian maakunnan naisista pitää kohdunkaulansyövän syynä uskottomuutta.
16.9.2014
Liberiassa ei ole yhtään vuodepaikkaa jäljellä, ja ihmisiä käännytetään hoitokeskusten ovilta.
6.8.2014
Testaajien mukaan rokote voi olla markkinoilla jo vuodessa.
8.7.2014
Ebola leviää sitä vauhtia, ettei kyseessä ole enää alueellinen kriisi, sanoo kehitysyhteistyöjärjestö Planin asiantuntija.
24.6.2014
Perhe joutuu hengenvaaraan, jos nainen ei uskalla kertoa tartunnasta.
12.6.2014
Jotkut perheet ovat piilottaneet potilaansa, kertoo Lääkärit ilman rajoja.
23.4.2014
Kehitysmaiden ensimmäisen julkisen ja yksityisen sektorin yhteisen sairaalan menot ovat kolminkertaiset vanhaan sairaalaan verrattuna.
17.4.2014
Ihmiskunta on vaarassa hävitä taistelun antibioottiresistenttejä bakteereita vastaan, kirjoittaa Martin Khor.
15.4.2014
Toivo-ohjelman puitteissa potilaita on lennätetty jopa Yhdysvaltoihin hoitoon.
11.4.2014
Avustusjärjestöillä on käsissään kaikkien aikojen pahin Ebola-epidemia, johon on menehtynyt jo yli 100 ihmistä.