• 25.4.2025

    Mausteinen linssikeitto tuo väriä ja lämpöä kevääseen

    Mausteinen linssikeitto on perinteinen ruoka Lähi-idän maissa. Keitto sopii mainiosti tarjottavaksi esimerkiksi siemennäkkärin ja oliivien kanssa.

  • 16.4.2025

    Monien suomalaisille tuttujen pääsiäisherkkujen taustalta löytyy lapsityövoimaa ja metsäkatoa – Suklaabrändit listattiin vastuullisuuden mukaan

    Tuore selvitys laittaa suklaanvalmistajat järjestykseen vastuullisuuden mukaan. Tulokset eivät mairittele. Esimerkiksi Fazer oli vasta sijalla 24. ”On aika lopettaa ’suklaapesu’”, sanoo selvityksen tehnyt verkosto.

  • 11.4.2025

    Puutarhat ja kasvimaat lisäävät ruokaturvaa Zimbabwessa – Hararessa asuva toimittaja kertoo kaupunkiviljelyn haasteista ja mahdollisuuksista

    Epävakaa talous ja ilmastonmuutoksen seuraukset koettelevat Zimbabwea. Paikalliset ovat keksineet ratkaisuksi kaupunkikasvimaat. Samalla kaupunkien viheralueille hallitsemattomasti levittäytyvät viljelykset aiheuttavat haasteita. Kaupungin pitäisi kuitenkin tukea kestävää viljelyä, kirjoittaa Hararessa asuva Hanne-Mari Tarvonen.

  • 5.3.2025

    Oasiksen paluu oli kuivuustragediaa tärkeämpi uutinen – Vähiten mediahuomiota maailman kriiseistä saivat 2024 Angolan, Keski-Afrikan ja Madagaskarin kriisit

    Barbie-elokuva sai viime vuonna yli 20 kertaa enemmän medianäkyvyyttä kuin kolme vähiten mediassa esiintynyttä humanitaarista kriisiä, selviää Care Internationalin tekemästä raportista. Selvitys perää muun muassa satsauksia laatujournalismiin, paikallisten ihmisten kuulemista sekä sen varmistamista, että journalistit saavat kriiseistä riittävästi tietoa.

  • 13.1.2025

    Herkkusieni-wellington on makuelämys taikinakääreessä

    Mehevä wellington sopii niin alkupalaksi kuin pääruuaksikin.

  • 3.12.2024

    ”Ruoka on niin halpaa, että sitä voi heittää pois, mutta samaan aikaan niin kallista, ettei kaikilla ole siihen varaa” – Miksi ruoka-apu soluttautui pysyväksi osaksi yhteiskuntaa?

    Hävikkiruuan korostaminen ruoka-avussa vaikeuttaa kriittistä keskustelua siitä, miksi ruoka-apua ylipäätään tarvitaan, sanovat tutkijat. Samalla väliaikaiseksi tarkoitettu apu on normalisoitunut osaksi yhteiskuntaa.

  • 19.11.2024

    Etelä-Amerikan voimajuoma mate tuo ihmiset yhteen: ”Tärkeintä on jakaminen”

    Yrteistä valmistettu matejuoma on uruguaylaisille kuin kahvi ja sauna suomalaisille. Mate toimii aikuistumisriittinä, sosiaalisena rituaalina ja päivän piristäjänä.

  • 6.11.2024

    YK:n ruokajärjestöt varoittavat ”katastrofaalisista nälkäpesäkkeistä” – Viisi maata aiheuttaa erityistä huolta

    Akuutista nälästä kärsivien määrä on kasvamassa lähikuukausina monilla maailman alueilla. Monissa niistä on käynnissä konflikti. Ilman rauhaa ei ole myöskään ruokaturvaa, muistuttaa YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö.

  • 18.10.2024

    Raportti: Nälänhätä vaarassa levitä koko Gazaan

    Talven aikana sadat tuhannet ihmiset ovat katastrofitilassa, kertoo tuore arvio. Lähes koko väestö kärsii jonkinasteisesta ruokapulasta.

  • 16.10.2024

    Kolonialismi tuhosi Zimbabwen ruokakulttuurin – nyt kokkikaksikko ammentaa alkuperäisistä raaka-aineista ja nostaa afrikkalaisen ruoan arvostusta

    Tafadzwa Anifasi ja Tyler Sibindi laittavat ruokaa raaka-aineista, joita on vuosikymmeniä pidetty ”köyhien ruokana”. Afrikan ruokakulttuurit kärsivät kolonialismin vaikutuksesta, mutta nyt paikalliset kokit vaalivat pitkään aliarvostettuja aineksia ja loihtivat niistä gourmet-annoksia.