• 27.5.2015

    EU lupaa saavuttaa 0,7-tavoitteen – ilman aikataulua

    EU:n ulkoasianneuvosto uusi unionin sitoumuksen suunnata 0,7 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön, mutta järjestöjen pelkojen mukaisesti aikataulu jäi sopimatta.

  • 4.5.2015

    Vihreä ilmastorahasto jäljessä tavoitteestaan teollisuusmaiden hitauden vuoksi

    Kehitysmaille tarkoitetusta ilmastorahoituksesta puuttuu yli puolet. Myöskään Suomi ei ole vielä maksanut osuuttaan.

  • 28.4.2015

    Kymmenen kriisiä imee YK:n kuiviin

    Nykyinen humanitaarisen avun järjestelmä ei välttämättä sovi 2000-luvun kriiseihin.

  • 16.4.2015

    Yhä useammalla kehitysmaissa on pankki- tai mobiilitili

    Erityisesti teknologian kehitys on nopeuttanut edistystä, sanoo Maailmanpankki.

  • 3.3.2015

    Ebolan kaltainen epidemia uhkaa lähes 30:tä maata

    Heikko terveysjärjestelmä lisää epidemiariskiä maissa, joissa terveydenhuoltojärjestelmä on vielä huonompi kuin nykyisissä ebolamaissa.

  • 30.1.2015

    Tutkija: Veronkierron torjunnassa suosittu rikkaita maita

    Kehitysmaiden mahdollisuuksia valvoa ja verottaa niissä toimivia yrityksiä pitäisi parantaa, sanoo tutkija Matti Ylönen maailma.netin videohaastattelussa.

  • 16.1.2015

    Järjestöjen huolet siirtävät rahankeräyslain uudistusta

    Järjestöt ovat huolissaan rahankeräysten luotettavuudesta.

  • 22.12.2014

    Suurpankit vierastavat ihmisoikeuksia

    Itsesääntely ei riitä pankkien ihmisoikeuspolitiikan kuntoon saamiseen, sanoo Washingtonissa toimivan Center of Concern -ajatushautomon johtaja.

  • 21.11.2014

    YK:n ilmastorahastoon 7,4 miljardia euroa – "liian vähän"

    Järjestöjen mukaan eilen tehdyt lupaukset vihreään ilmastorahastoon ovat tervetulleita, mutta vasta alku.

  • 23.10.2014

    Suomen kehitysyhteistyöbudjetti kasvaa päästöhuutokaupan ansiosta

    Hallitus esittää 21 miljoonan korotusta kehitysyhteistyömäärärahoihin. Rahat voidaan käyttää esimerkiksi ebolan torjuntaan.