26.2.2013
Vaara vaanii naisia Etelä-Afrikassa
Etelä-Afrikassa raiskaukset ja murhat ovat yleisiä, mutta tuomiot niistä harvinaisia, kirjoittaa Fatima Asmal.
26.2.2013
Etelä-Afrikassa raiskaukset ja murhat ovat yleisiä, mutta tuomiot niistä harvinaisia, kirjoittaa Fatima Asmal.
4.2.2013
YK:n tutkijaryhmän mukaan jopa sotarikoksen tunnusmerkit saattavat täyttyä miehitetyillä alueilla.
14.1.2013
Kirjanpitäjä, tilintarkastusyhtiö ja kumppanijärjestön luottamushenkilö pimittivät seksuaaliterveyshankkeen rahoja yli 176 000 euroa.
17.12.2012
Ensimmäinen Euroopan valtio joutuu vastuuseen osallistumisesta Yhdysvaltojen laittomaan pidätysohjelmaan.
14.12.2012
Brittiläinen HSBC-pankki maksaa lähes 1,5 miljardin dollarin korvaukset rahanpesusta mutta selviää ilman rikossyytettä.
2.11.2012
Dagestanin ihmisoikeusloukkauksia tutkiva Sabiyat Magomedova on itsekin joutunut väkivallan uhriksi.
22.10.2012
Seksityön laittomuus ruokkii hiv-epidemiaa suuressa osassa Aasiaa, sanotaan tuoreessa raportissa.
15.10.2012
Tuomioistuin kieltäytyi kumoamasta tuomiota, jonka mukaan Chevronin on maksettava 19 miljardia dollaria ecuadorilaisille ympäristötuhojen vuoksi.
25.9.2012
Lähelle Sotšia asutuksen viereen rakennettavan maakaasuvoimalan pelätään aiheuttavan terveysriskejä ja pilaavan elinympäristöä.
18.9.2012
Jemeniläismies oli kuvannut kuolemaa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin olosuhteita vankilassa.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).