5.12.2013
Amnesty julkisti uusia kuvia Pohjois-Korean vankileireistä
Vangit pakotettiin kaivamaan omat hautansa, kertoo entinen vartija.
5.12.2013
Vangit pakotettiin kaivamaan omat hautansa, kertoo entinen vartija.
2.12.2013
Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin mukaan viimekesäisten mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen toi jälleen päivänvaloon maan poliisilaitoksen ihmisoikeusongelmat.
29.11.2013
Ihmisoikeusjärjestön julkistama tieto lakiluonnoksesta herätti kansainvälistä painostusta lakimuutoksen hylkäämiseksi.
22.11.2013
Yhdysvallat on Kiinan jälkeen suurin salakuljetetun norsunluun kohdemaa, kirjoittaa Carey L. Biron.
21.11.2013
Liittolaisten vakoilu ja väärät tilannearviot heikentävät suurvallan asemaa, kirjoittaa pitkän linjan rauhantutkija Johan Galtung.
19.11.2013
Afganistanilaisviljelijät saavat oopiumista tänä vuonna yli 700 miljoonan euron tulot, raportoi YK-toimisto.
15.11.2013
Amnestyn tietojen mukaan Irakissa on teloitettu tänä vuonna ainakin 132 ihmistä.
14.11.2013
Uudet tuulet tarkoittavat diktaattoria oikeuden edessä ja tehottomia syyttäjiä eläkkeelle, kirjoittaa Louisa Reynolds.
4.11.2013
Homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja poliittiset johtajat lietsovat väkivallan ilmapiiriä, sanotaan uudessa selvityksessä.
4.11.2013
Kapinallisjoukkojen hyökkäykset siviilejä kohtaan ovat riistäytyneet keväällä vallan kaapanneen hallituksen käsistä, paljastuu uudesta raportista.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.