13.12.2016
Intiassa käydään raiskauksia vastaan moninaisin keinoin
Esimerkiksi kamppailulajeissa koulutettu 40 naispoliisin ryhmä päivystää koulujen ja metroasemien ympäristössä.
13.12.2016
Esimerkiksi kamppailulajeissa koulutettu 40 naispoliisin ryhmä päivystää koulujen ja metroasemien ympäristössä.
9.12.2016
Rikollisjengien toiminta uhkaa myös toimittajia eivätkä viranomaiset suojele heitä riittävästi.
7.12.2016
Punaisen Ristin tutkimuksen mukaan etenkin konfliktimaissa enemmistö uskoo, että sodilla pitää olla rajansa.
5.12.2016
Oromopoliitikko Merera Gudina on arvostellut maan ihmisoikeusloukkauksia ja hätätilaa.
1.12.2016
"Jos laki menee läpi, olisi farssi sanoa, että Egypti sallii järjestöt", kritisoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
30.11.2016
Väkivallan vastaisen taistelun keinot eivät suojele kaikkien elämää samalla tavalla, sanoo tutkija.
21.11.2016
Aktivistit tuomittiin viime kesänä muun muassa luvattomaan järjestöön kuulumisesta. Maassa esiintyy yhä orjuutta.
3.11.2016
Ananasmehutehtaan väärinkäytöksiä Thaimaassa tutkineen Andy Hallin kunnianloukkaussyyte on kaatunut korkeimmassa oikeudessa. Syyskuun tuomio kuitenkin pysyy voimassa.
25.10.2016
Kun ihmisiä uhkaillaan, on turvallisempaa lähteä pakoon kuin ilmoittaa viranomaisille.
24.10.2016
Etelä-Afrikan ero saattaa lisätä myös muiden Afrikan maiden erohaluja, sillä monet pitävät tuomioistuinta puolueellisena.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.