31.10.2018
”Oikeudenmukaisuuden ja järjen voitto”: Oikeus vapautti homopropagandasta syytetyn teinin Venäjällä
Vähäpukeisten miesten kuvan julkaisu sosiaalisessa mediassa toi sakkotuomion Maxim Neveroville. Nyt tuomio on kuitenkin kumottu.
31.10.2018
Vähäpukeisten miesten kuvan julkaisu sosiaalisessa mediassa toi sakkotuomion Maxim Neveroville. Nyt tuomio on kuitenkin kumottu.
3.10.2018
Iranin viranomaiset teloittivat Zeinab Sekaanvandin, joka tunnusti aviomiehensä murha epäreilussa oikeusprosessissa. Amnestyn mukaan maa teloittaa alaikäisenä tuomittuja yhä lyhyemmällä varoitusajalla.
14.9.2018
Autoteollisuus hyötyy siitä, että Saudi-Arabian naiset saavat nyt ajaa. Siksi sen pitäisi toimia myös vankilassa olevien naisaktivistien puolesta, vaatii ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
12.9.2018
Guatemalassa yritetään saada aikaan lakia, joka muun muassa määrittelisi avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi ja tekisi suvaitsemattomuudesta entistä sallitumpaa.
7.9.2018
Avioliiton ulkopuolinen seksi on kriminalisoitu Mauritaniassa. Siksi raiskaustutkinta saattaa muuttua moraalitutkinnaksi, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
5.9.2018
Iran yrittää estää ihmisoikeuksiin erikoistuneita asianajajia puolustamasta asiakkaitaan, jotka ovat muun muassa huivipakkoa protestoineita naisia. Viime päivinä on pidätetty useita aktivisteja ja asianajajia.
3.9.2018
Uuden lain seurauksena verkkoviestimet joutuvat Tansaniassa hakemaan toimilupaansa uudelleen. 800 euron maksu on monelle liikaa. Myös sisältöä valvotaan aiempaa tarkemmin.
30.8.2018
Suomen rikoslaki kieltää jo nyt tyttöjen sukuelinten silpomisen, mutta eduskuntaan etenevässä kansalaisaloitteessa vaaditaan erillistä lakia. Ihmisoikeusliiton asiantuntija Johanna Latvala peräänkuuluttaa lisää asennemuutostyötä sekä ammattilaisten kouluttamista.
22.8.2018
Saudi-Arabian yleinen syyttäjä suosittaa kuolemantuomiota demokratia-aktivisti Israa al-Ghomghamille, 29. Jos tuomio vahvistetaan, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Saudi-Arabia teloittaa naispuolisen aktivistin.
14.8.2018
Kuuba on vanginnut oppositioryhmä UNPACUn johtajan José Daniel Ferrer Garcían ja pitää tätä eristyksissä. Ferrer García on pidätetty useita kertoja aiemminkin, nyt häntä syytetään siviilipoliisin murhayrityksestä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.