• 30.4.2014

    Papua-Uuteen-Guineaan ehkä historian ensimmäinen syvänmerenkaivos

    Kanadalainen kaivosyhtiö pääsi vuosien neuvottelujen jälkeen sopimukseen projektista, joka voi ympäristöjärjestön mukaan johtaa pysyviin vahinkoihin.

  • 16.4.2014

    Aasian ilmansaasteet vahvistavat jo Tyynenmeren myrskyjä

    Saasteiden vahvistamat myrskyt saattavat muuttaa säätä jopa Pohjois-Amerikassa saakka, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

  • 15.4.2014

    Meksikonlahden eläimistö kärsii edelleen öljyturmasta

    Neljä vuotta sitten BP:n öljynporauslautalla tapahtuneen onnettomuuden jäljet ovat edelleen selviä, sanoo ympäristöjärjestö.

  • 6.3.2014

    Syvämerta halutaan suojella kansainvälisellä sopimuksella

    Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan sopimus on tarpeen syvänmeren suojelemiseksi pohjatroolaukselta ja uhkaavalta kaivostoiminnalta.

  • 18.2.2014

    Meren nousu syömässä jopa kymmenesosan maailman BKT:sta

    Tutkijat varoittavat ilmastonmuutoksen aiheuttamien vuosittaisten tulvavahinkojen kasvavan vuosisadan loppuun mennessä jopa 74 biljoonaan euroon.

  • 17.2.2014

    Tutkimus: Useimmat merensuojelualueet epäonnistuneita

    Nature-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kahta kolmesta suojelualueesta ei erota suojelemattomasta kalastusalueesta.

  • 17.12.2013

    Kanada hamuaa Pohjoisnapaa

    Suunnitteilla olevaa aluevaatimukseen sisältyy kiistanalainen Pohjoisnavan halki kulkeva merenalainen vuorijono, jota vaativat itselleen myös Venäjä ja Tanska.

  • 8.11.2013

    Tyynimeri lämpenee ennätysvauhtia

    Tyyni valtameri on lämpenemässä nopeammin kuin koskaan viimeisen 10 000 vuoden aikana, käy ilmi tutkimuksesta.

  • 11.10.2013

    WWF tyytymätön Itämeren suojelukokouksen tuloksiin

    Uusien avausten sijaan Itämeren suojelukomission ministerikokous vesitti aikaisempia päätöksiä, sanoo WWF Suomi.

  • 6.9.2013

    Tutkijat: Yllätys ilmastonmuutoksesta Itä-Antarktiksella

    Ilmastonmuutokselle immuuniksi epäillyt jäätiköt vetäytyvätkin odotettua nopeammin, paljastaa uusi tutkimus.