16.8.2022
Rauma ja Rovaniemi odottavat uusia ja vanhoja kävijöitä
Valitsimme kaksi houkuttelevaa kotimaan matkakohdetta loppukesäksi ja syyskauden aluksi.
16.8.2022
Valitsimme kaksi houkuttelevaa kotimaan matkakohdetta loppukesäksi ja syyskauden aluksi.
2.6.2022
Alunperin reilikortin piti olla vain yhden vuoden tuote, mutta nyt eurooppalaiset ovat reilanneet jo tasan 50 vuotta. Seikkailunkaipuu ja halu nähdä maailmaa ovat vieneet nuoria ja myöhemmin kaikenikäisiä kiskoja pitkin maasta toiseen.
23.5.2022
Sanotaan, että Australiassa mikä tahansa eläin voi saada sinut hengiltä. Vuosi Australiassa osoitti, että vaarallisia eläimiä maasta todella löytyy.
27.4.2022
Vierailu pienessä Rundun kaupungissa johti kaupantekoon huoltoasemalla san-heimon kanssa. Läheisten liikkeiden myyjät eivät olleet innoissaan kaupanteosta.
30.3.2022
Tansaniassa voi päätyä sattumalta täpötäydestä minibussista supertähtien musiikkivideolle. "Megafonista kuului swahilinkielinen käsky. Edessämme olevat supertähdet lähtivät kävelemään katua pitkin ja seurasin heidän esimerkkiään."
9.3.2022
Kansalaisuuden ostaminen on kiihtyvä bisnes. Yleensä tähtäimessä ei ole uusi kotimaa vaan jokin strateginen etu. Vanuatun passin suosio on räjähtänyt, sillä se avaa ovet Eurooppaan.
3.3.2022
Aikoinaan liftaaminen avasi suomalaisille tien pois kotikylästä. Erityisesti suuret ikäluokat muistelevat lämmöllä ja kauhulla nuoruutensa peukalokyytejä. Tarinat on nyt koottu kirjaksi.
15.2.2022
Japanin ja Singaporen kansalaisten ei viisumianomuksia tarvitse juuri täytellä. Maista pääsee viisumivapaasti 192 maahan. Kaikkein nihkeintä on matkustaa Afganistanin, Irakin ja Syyrian passeilla.
17.1.2022
Corcovadon kansallispuistossa liaanien ja köynnöskasvien keskellä asustaa uhanalaisia tapiireja, jaguaareja, puna-aroja ja panamansaimireita. Jo matkalla kansallispuistoon voi kuulla mölyapinoiden rummutusta ja kaskaiden sirkutusta.
22.12.2021
Lapsuudenkodin vitriinissä voi asustaa vyötiäiseläimiä! Etelä- ja Keski-Amerikassa tehtyjä hypnotisoivia heiluvapäisiä vyötiäisiä on kaiken kokoisia ja näköisiä, ja niitä on tehty kaikenlaisista materiaaleista.