9.10.2012
Uganda kirittää kahvintuotantoaan
Näivetystaudin runtelemien pensaiden tilalle istutetaan miljoonia uusia.
9.10.2012
Näivetystaudin runtelemien pensaiden tilalle istutetaan miljoonia uusia.
8.10.2012
Vaikka sateet ja kuivuus ovat paikallisesti tuhonneet satoja, kuluvan vuoden viljasadon arvioidaan olevan suurempi kuin koskaan aikaisemmin.
24.9.2012
Tyhjällä vatsalla ei innovaatioita synny, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
14.9.2012
Ruokapulaa torjutaan pakkokeinoin, joiden laillisuus arveluttaa.
14.8.2012
Kesäkuussa uutisoitiin ruoan hinnan merkittävästä laskusta, mutta kuivuus on kääntänyt viljan hinnan nousuun, FAO kertoo.
10.8.2012
Sateiden puuttuminen on vaikuttanut heikkoihin satoihin niin Intiassa kuin Yhdysvalloissa.
3.7.2012
Vaikka reilun kaupan ehtojen täyttäminen on tuottajille työlästä, he näkevät tuloksen laadussa sekä parempina tuloina.
27.6.2012
Huono mangosato heikentää entisestään Pakistanin mangonviljelijöiden elintasoa.
8.6.2012
Ilmastonmuutos on vaikeuttanut sään ennustamista Perun Andeilla, mutta perimätiedosta on hyötyä mullistusten keskelläkin.
22.5.2012
Monikerroksiset kasvihuoneet pitäisi saada tuottamaan lähiruokaa kaupungeissa, sanoo Dickson Despommier.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.