• 20.11.2019

    Ääriliikkeiden väkivalta leviää Sahelissa – Lähes 900 000 ihmistä on paennut

    Ääriliikkeiden väkivalta on aiheuttanut aliravitsemuskriisin Maliin, Nigeriin ja Burkina Fasoon. Mikäli mitään ei tehdä, kokonainen sukupolvi on vaarassa, sanoo Maailman ruokaohjelma.

  • 11.11.2019

    Alkuperäiskansojen ruokakulttuuri on hyvä keino taistella ilmastokriisiä vastaan – Intian Meghalayassa villiruoka on arvossaan

    Intian alkuperäiskansojen ruokaulttuurissa maata ja ruokakasveja hyödynnetään monipuolisesti aina villikasveja myöden. Ruokakulttuuria yritetään elvyttää nyt muun muassa Äiti Maa -maalaismarkkinoiden avulla.

  • 1.11.2019

    YK-järjestöt: 45 miljoonaa ihmistä kärsii lähiaikoina ruokapulasta eteläisessä Afrikassa

    Kansainväliseltä yhteisöltä vaaditaan lisää rahoitusta myös pitkäaikaiseen työhön, sillä eteläisen Afrikan lämpötilat nousevat kaksi kertaa muuta maailmaa nopeammin.

  • 30.10.2019

    Länsi-Afrikassa moni syö aflatoksiinin myrkyttämää ruokaa – Lämpimien maita piinaava sienimyrkky voi levitä ilmastonmuutoksen seurauksena

    Tutkimuksen mukaan lämpimässä säässä viihtyvää sienimyrkky aflatoksiinia löytyy suurimmasta osasta Ghanan viljelykasveja. Harva tietää sen terveysvaikutuksista.

  • 29.10.2019

    Saharan autiomaan leviäminen lisää ääriliikkeiden houkutusta – ”Kun elät aavikoitumisen runtelemalla alueella, kiusaus on liian suuri”

    Lukuisat malilaiset ovat joutuneet viime vuosina pakenemaan ääri-islamilaista väkivaltaa. Osa on pystynyt palaamaan, mutta nyt haasteena on aavikoituminen.

  • 16.10.2019

    Afrikan sarvessa on satanut vähiten lähes 40 vuoteen – 13 miljoonan ihmisen ruuansaanti uhattuna

    1,8 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kuivuutta Afrikan sarvessa. Pelastakaa Lapset vaatii lisärahoitusta avustustoimiin.

  • 3.10.2019

    ”Hullu valkoinen viljelijä” Tony Rinaudo epäonnistui Nigerin metsityksessä mutta sai sitten idean – Nyt maassa on 200 miljoonaa puuta lisää

    Australialainen Tony Rinaudo kehitti nigeriläisviljelijöiden kanssa menetelmän, jonka avulla kuivillakin alueilla voidaan elvyttää puita ilman istutusta. Menetelmää käytetään yli 20:ssä Afrikan maassa, ja potentiaalia olisi levitä myös laajemmalle. ”Luonto kyllä parantaa itse itsensä, jos sen antaa tehdä niin”, Suomessa vieraillut Rinaudo sanoo.

  • 9.9.2019

    ”Hiljainen vallankumous” – Pienet ja keskisuuret yritykset tuottavat suurimman osan Afrikan ruuasta

    Tuoreen raportin mukaan 64 prosenttia Afrikassa kulutetusta ruuasta on pienten tai keskisuurten yritysten tuottamaa. Usein naisten johtamat yritykset tarjoavat laajan kirjon palveluita kuljettamisesta ja logistiikasta lannoitteiden ja siementen viljelijöille myymiseen.

  • 2.9.2019

    Meri ahmii Indus-joen suistomaita Pakistanissa – ”Vuosi vuodelta yhä suurempi joukko ihmisiä muuttaa pois”

    Sisämaahan työntyvä merivesi on vienyt jo yli puolet Gulab Shahin perheen viljelmistä. Taustalla on muun muassa ilmastonmuutos ja Indus-joen patoaminen.

  • 27.8.2019

    Intialaiskylän naiset saivat oikeuden maahansa – ”Taistelua oman identiteetin puolesta”

    Maharashtran osavaltiossa on alettu soveltaa 13 vuotta sitten säädettyä lakia metsissä asuvien alkuperäiskansojen oikeuksista maihinsa ja metsiinsä. Se koskee myös naisia. ”Aiemmin naiset olivat liian peloissaan, jotta olisivat vaatineet osuuttaan maasta”, kertoo 1,2 hehtaaria nyt virallisesti omistava Sarajaulabai Ganesh Sonar.