• 4.6.2014

    Nälkä uhkaa kasvaa pientilojen hävitessä

    Pienviljelijöillä on hallussaan arvioitua vähemmän maata, ja osuus supistuu koko ajan, kertoo tuore tutkimus.

  • 24.4.2014

    Ympäristöaktivistien surmat lisääntyneet maailmalla

    Viime vuosikymmenen aikana yli 900 aktivistia on menettänyt henkensä työnsä vuoksi, käy ilmi Global Witness -järjestön raportista.

  • 7.4.2014

    Raportti: REDD avaamassa oven maananastuksille

    Metsistä elantonsa saavat ovat jäämässä markkinavoimien tallaamaksi, arvioivat yhdysvaltalaiset kansalaisjärjestöt.

  • 22.1.2014

    Yllätyskäänne Taiwanin pitkässä maakiistassa

    Taiwanilaiset viljelijät voittivat vuosia kestäneen kiistan maidensa pakkoluovutuksesta.

  • 22.1.2014

    Järjestöt: Eläinteollisuus koettelee jo maailman kantokykyä

    Liha- ja maitoteollisuuden käytössä on jo 70 prosenttia maailman vesivaroista ja kolmannes viljelysmaasta, käy ilmi raportista.

  • 13.12.2013

    Kaivosyhtiöt polkevat afrokolumbialaisten ihmisoikeuksia

    Kansainvälinen tuki ja painostus ovat suuri apu, kun afrokolumbialaiset taistelevat oikeuksiensa puolesta, kertoo Cocomopoca-järjestön johtaja José Américo Mosquera.

  • 6.8.2013

    Raportit: Avunantajat vähättelevät Etiopian ihmisoikeusongelmia

    Amerikkalainen Oakland Institute kritisoi Etiopian isoja avunantajia, jotka sen mukaan ovat jättäneet huomiotta pakkosiirrot. Suomen suurlähetystön mukaan avunantajayhteisön tutkimuksissa ei ole havaittu systemaattisia ongelmia.

  • 19.7.2013

    Norsunluurannikko häätää maanvaltaajia

    Iso osa Mount Pekón vuorijonon metsistä on hävitetty kaakaoviljelmien tieltä.

  • 24.6.2013

    Roima tuotto yllyttää maakaappauksia kehitysmaissa

    Moni pienviljelijä jää puille paljaille Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, kirjoittaa Stephen Leahy.

  • 29.4.2013

    Brasilialle moitteita uhanalaisen alkuperäiskansan suojelemisesta

    Brasilian hallitus ei ole lupauksistaan huolimatta suojellut Awa-intiaaniheimon elinalueita laittomilta metsähakkuilta, sanoo Survival International.