25.7.2016
Afrikan maatalous toimii naisenergialla
Naiset omistavat vain yhden prosentin Afrikan maa-alasta ja ansaitsevat prosentin maataloustulosta, vaikka he muodostavat enemmistön maataloustyöläisistä.
25.7.2016
Naiset omistavat vain yhden prosentin Afrikan maa-alasta ja ansaitsevat prosentin maataloustulosta, vaikka he muodostavat enemmistön maataloustyöläisistä.
23.6.2016
Itäisessä ja eteläisessä Afrikassa yli 50 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta El Niñon vuoksi. Avunantajia vaivaa kuitenkin väsymys, eikä "vihreästä kuivuudesta" saa hyvää tv-reportaasiakaan.
15.6.2016
Pienviljelijöitä ahdinkoon ajava maakaappausilmiö jatkuu yhä, vaikka monet räikeimmät yritykset Gaddafin ideoita myöden ovatkin epäonnistuneet, sanoo järjestö.
13.4.2016
YK:n laatima ohjeisto auttaa, kun esimerkiksi alkuperäiskansat kamppailevat maaoikeuksiensa puolesta.
14.3.2016
Kasteluveden ja laidunten käyttöä koskevat kiistat saattavat loppua syrjäisessä Itunundun kylässä, jossa vanhat viholliset ovat aloittaneet neuvottelut.
25.5.2015
Niin yritykset kuin asuntorakentajatkin hamuavat maata, jonka hinta on kallistunut alle vuosikymmenessä yli viisinkertaiseksi.
21.5.2015
Alkuperäiskansat on unohdettu YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, kirjoittaa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien erityisraportoija.
17.4.2015
"Siirtomaaherrat veivät esi-isiltämme maat yli sata vuotta sitten, mutta nyt historia toistaa itseään ja oman maan isokenkäiset ovat samalla asialla."
29.1.2015
Tutkijat etsivät pientiloille sopivia pelastusmenetelmiä.
18.9.2014
Kun perheessä on kymmenen poikaa ja jokainen heistä haluaa viljellä maata, tilakoot kutistuvat vinhaa vauhtia.