20.3.2012
Porno valtasi elokuvat Peshawarissa
Pakistanin vanhoillisessa Peshawarin kaupungissa pornoa esittävät elokuvateatterit maksavat suojelurahaa saadakseen toimia.
20.3.2012
Pakistanin vanhoillisessa Peshawarin kaupungissa pornoa esittävät elokuvateatterit maksavat suojelurahaa saadakseen toimia.
19.3.2012
Yhdysvallat on päätynyt outoon seuraan naisten oikeuksia koskevissa asioissa.
16.3.2012
Nouseviin talouksiin kuuluva Brasilia kaipaa ulkomailta koulutettua työvoimaa ja suitsii muuta muuttoliikettä.
15.3.2012
Ränsistynyt lentoterminaali Libyan Tripolissa kuhisee nigerialaisia, jotka odottavat kyytiä kotiin. Moni länsiafrikkalainen haluaisi kuitenkin Eurooppaan.
14.3.2012
Kenialaisen Ruth Muriukin avopakun lava pursuu kaalia ja tomaattia, kun hän kurvaa Merun torille.
9.3.2012
Libyan Misrata on pitänyt maan ensimmäiset kuntavaalit, mutta odottaa koko maan tavoin jälleenrakennusvaroja väliaikaiselta hallitukselta.
8.3.2012
Sijoittajien kasvanut kiinnostus maata ja kaivannaisia kohtaan uhkaa maapallon viimeisien erämaiden ja arkojen ekosysteemien lisäksi ihmisyhteisöjä ja vesivaroja, ympäristöliike varoittaa.
7.3.2012
Suomalaiset kauppaketjut myyvät Israelin laittomissa siirtokunnissa valmistettuja viinejä sekä kosmetiikkaa, käy ilmi Finnwatchin selvityksestä.
7.3.2012
Kansainvälinen naistenpäivä omistetaan tänä vuonna maaseudun naisille.
6.3.2012
Kestävän kasvun aikaansaamisessa naisten panos on ratkaiseva, asiantuntijat sanovat.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).