23.6.2015
Lähes puolet maailman köyhistä lapsia
Vielä vuonna 2030 toistasataa miljoonaa lasta kärsii nälästä, ennustaa Unicef.
23.6.2015
Vielä vuonna 2030 toistasataa miljoonaa lasta kärsii nälästä, ennustaa Unicef.
23.6.2015
Tutkimuksen mukaan toisessa ääripäässä on Suomi, joka on Fund for Peace -järjestön mukaan maailman vakain valtio.
23.6.2015
Kiinalaisista 60 prosenttia toivoo, että heidän maansa ottaa johtavan roolin ilmastonmuutoksen hillinnässä.
17.6.2015
Samaan aikaan rauhanneuvotteluissa on saatu sovittua vasta tulitauon tarpeesta.
17.6.2015
Aiemmin kehitysyhteistyötä myytiin kansalle sillä ajatuksella, että kun kehitysmaissa köyhyys vähenee, myös me hyödymme. Nyt ajatusmalli meneekin toisin päin, kirjoittaa Teija Laakso.
17.6.2015
Samalla, kun kehitysyhteistyöstä leikataan, ulkoministeriössä pyritään lisäämään yritysten roolia kehitysyhteistyössä. Tavoitteena on edistää vientiä ja vähentää köyhyyttä, mutta kriitikoiden mukaan resepti ei toimi.
17.6.2015
Maailman ensimmäisen Maailman isien tila -raportin mukaan miesten osallistuminen lastenhoitoon on muun muassa talouskasvun merkittävä taustatekijä.
17.6.2015
"Alku oli helvetillinen, mutta nyt asumme paratiisissa", sanoo kaakaonviljelijä Darcirio Wronski.
16.6.2015
Noin 400 miljoonaa ihmistä ei saa jotakin tärkeistä terveydenhuollon peruspalveluista, kertovat Maailmanpankki ja WHO.
16.6.2015
Tyttöjä naitetaan muun muassa velkojen kuittaamisen takia, mutta kaikki eivät alistu kohtaloonsa.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).