• 16.5.2018

    Kuukautishäpeä rajoittaa naisten elämää ympäri maailman – Tansaniassa rikotaan tabuja kuukupin avulla

    Kuukautiset ovat useimmissa kulttuureissa tabu, joka voi aiheuttaa muun muassa hygieniaongelmia ja koulupoissaoloja. Tansanialainen Hyasintha Ntuyeko on käynyt väärien uskomusten kimppuun. Työ on hidasta, sillä maassa on pohdittu jopa sitä, viekö uutuustuote kuukuppi neitsyyden.

  • 16.5.2018

    Viime vuonna keskimäärin 80 000 ihmistä päivässä pakeni kotimaansa rajojen sisäpuolella

    Maan sisäinen pakolaisuus on huomattavasti yleisempää kuin pakeneminen ulkomaille. Tuoreen raportin mukaan viime vuonna konfliktit sekä luonnonkatastrofit ajoivat yli 30 miljoonaa ihmistä pakosalle.

  • 16.5.2018

    Suomi on Euroopan 5. paras maa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa

    Suomen sijoitus on noussut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestön ILGA:n vertailussa, mutta muualla Euroopassa edistys on hidastunut, järjestö varoittaa.

  • 15.5.2018

    Burundissa äänestetään presidentin valtakauden pidentämisestä – nykyinen presidentti voisi olla vallassa vuoteen 2034

    Burundin presidentti Pierre Nkurunziza on varoittanut kansalaisia ”sabotoimasta” perustuslain muutosprosessia.

  • 15.5.2018

    Ghanassa on Afrikan vapain lehdistö – ainakin periaatteessa

    Vaikka Ghana on kansainvälisessä lehdistönvapausindeksissä korkealla, toimittajat voivat joutua maassa väkivallan kohteeksi. Poliisi pahoinpiteli toimittaja Latif Iddrisun, kun tämä oli raportoimassa mellakasta.

  • 15.5.2018

    Kenia häätää alkuperäiskansaa metsiensuojelun nimissä – Amnesty kritisoi Suomen tukea metsäohjelmalle

    Kenian hallitus on häätänyt alkuperäiskansoja pois Embobutin metsässä, jossa toteutetaan myös useita kansainvälisiä kehitysyhteistyöhankkeita.

  • 14.5.2018

    Maailmanpankki: ”Talouden tikkailla” nouseminen vaikeutunut kehitysmaissa

    Maailma on viime vuosina vaurastunut, mutta monissa kehitysmaissa köyhän todennäköisyys pysyä köyhänä on jopa kasvanut.

  • 14.5.2018

    Kaktus maistuu lehmille Brasiliassa

    Kuivuus vaikeutta karjanhoitoa Brasiliassa, mutta veden varastoinnista ja kaktusrehusta on löytynyt yllättävä helpotus.

  • 14.5.2018

    Gazan protestien odotetaan kiihtyvän – satoja lapsia loukkaantunut

    Israelin valtion perustamisesta tulee tänään kuluneeksi 70 vuotta. Palestiinalaisten paluuoikeutta vaativissa, viikkoja kestäneissä mielenosoituksissa on kuollut tähän mennessä yli 40 ihmistä.

  • 11.5.2018

    Raiskaajansa tappanut nainen tuomittiin kuolemaan Sudanissa

    Noura Hussein Hamad tappoi miehensä tämän yritettyään toistamiseen raiskata hänet. Husseinin puolesta vedotaan nyt ympäri maailman.