• 13.9.2018

    Raportti: Palestiinalaisalueen talous heikkenee – työttömyysprosentti on nyt maailman korkein

    YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön mukaan Israelin miehityksen lisäksi myös avunantajien vähenevä tuki kurittaa miehitettyjä Palestiinalaisalueita. Vaikein tilanne on Gazassa, jossa elinolosuhteet ovat vain vaikeutuneet sen jälkeen, kun alueen varoitettiin muuttuvan asuinkelvottomaksi.

  • 13.9.2018

    Etelä-Sudanissa solmittiin taas rauhansopimus – Tällä kertaa se voi onnistua, sillä ”ihmiset ovat väsyneitä sotimiseen”

    Etelä-Sudanin sisällissodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä, mutta nyt konfliktin osapuolet ovat solmineet uuden rauhansopimuksen. Eteläsudanilainen tutkija Jok Madut Jok uskoo, että tällä kertaa rauhanprosessi voi onnistua. Siihen ei kuitenkaan riitä sopu vain valtaa haluavien poliittisten johtajien välillä.

  • 12.9.2018

    ”Julkisen keskustelun pitää perustua faktoihin” – Uusi komitea ryhtyy sorvaamaan informaatio- ja demokratiajulistusta

    YK:n ihmisoikeusjulistus täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan maailma tarvitsee myös informaatio- ja demokratiajulistuksen muun muassa laatujournalismin vähenemisen takia.

  • 12.9.2018

    Guatemalan ”perhettä ja elämää” suojeleva lakiesitys yrittää tiukentaa aborttikieltoa ja sallia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnän

    Guatemalassa yritetään saada aikaan lakia, joka muun muassa määrittelisi avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi ja tekisi suvaitsemattomuudesta entistä sallitumpaa.

  • 11.9.2018

    YK: Nälkäisten määrä kasvaa kolmatta vuotta peräkkäin – Ilmastonmuutos verottaa tärkeitä ruokakasveja

    Joka yhdeksäs ihminen ei saa riittävästi ruokaa. YK-raportti kehottaa etenkin ilmastonmuutoksen torjuntaan.

  • 11.9.2018

    Afrikkaan kannattaa sijoittaa nyt

    Afrikassa on muun muassa 60 prosenttia maailman käyttämättömästä viljelykelpoisesta maasta. Maanosan kasvunäkymät ovat maailman huippua, ja siksi sinne kannattaisi nyt investoida, kirjoittaa YK:n kehitysohjelman Afrikan-toimiston pääekonomisti Ayodele Odusola.

  • 11.9.2018

    Itä-Afrikka vastaanottaa miljoonittain pakolaisia, mutta samaan aikaan länsimaat leikkaavat niiltä rahoitusta, moittii järjestö

    Keniaan, Tansaniaan ja Ugandaan kanavoidaan yhä vähemmän apurahaa, vaikka maissa on moninkertaisesti enemmän pakolaisia kuin länsimaissa, varoittaa Norjan pakolaisneuvosto.

  • 11.9.2018

    Merten muovijätteen siivousjärjestelmä lähti liikkeelle – ”valtavan Pac-Manin” uskotaan puolittavan Tyynenmeren jätelautan

    Hollantilaisen Boyan Slatin kehittämä muovijätteen keräyspuomi on viimein valmis koekäyttöön. Toimiessaan se voisi ratkaista merten muovijäteongelman, mutta sen toimivuudesta on esitetty myös epäilyjä.

  • 10.9.2018

    ”Duterte romutti demokratian kahdessa vuodessa”, sanoo vastarintaa rakentava filippiiniläinen ay-johtaja

    Rodrigo Duterte valittiin Filippiinien presidentiksi runsaat kaksi vuotta sitten ja on tullut tunnetuksi muun muassa väkivaltaisesta huumesodasta. Keskusammattijärjestö Sentron pääsihteerin Joshua Matan mukaan maa kulkee kohti fasismia.

  • 10.9.2018

    Vietnam kielsi nimekkäiltä ihmisoikeusjärjestöiltä pääsyn Maailman talousfoorumin kokoukseen

    Vietnam on Kaakkois-Aasian talousihme, mutta sen otteet ihmisoikeusaktivisteja kohtaan ovat koventuneet. Maa on estänyt Maailman talousfoorumin tilaisuuteen kutsuttujen Amnestyn ja FIDH:n edustajien tulon maahan.