• 26.11.2018

    Selvitys: Suomi on hyvä kakkonen kehitysmaiden tyttöjen poliittisen osallistumisen edistämisessä

    Suomi ohjaa yli kaksi prosenttia kehitysyhteistyövaroistaan tyttöjen ja nuorten naisten poliittisen osallistumisen edistämiseen. Se sijoittuu Planin tuoreessa vertailussa hyvin, mutta enemmänkin voisi sen mukaan tehdä.

  • 23.11.2018

    Yli 60 prosenttia tarvitsee apua Keski-Afrikan tasavallassa – Aseelliset ryhmät hyökänneet pakolaisleireille

    Keski-Afrikan tasavallan konfliktissa on nähty viime aikoina uusi taktiikka. Aseelliset ryhmät ovat hyökänneet pakolaisleireille ja polttaneet ne kokonaan tai osittain maan tasalle.

  • 23.11.2018

    Järjestöissä iloitaan Suomen päätöksestä lopettaa asevienti Saudi-Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin – ”Tekee muille maille helpommaksi seurata perässä”

    Ulkoministeriö on ilmoittanut, ettei Suomi myönnä enää uusia asevientilupia Saudi-Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin etenkin Jemenin humanitaarisen kriisin takia. Järjestöt ovat kampanjoineet pitkään kiellon puolesta.

  • 22.11.2018

    Kysely: Eurooppalaiset haluavat vaatebrändien tekevän enemmän eettisyyden eteen – Ostoksilla työntekijöiden olot ja ympäristö unohtuvat silti usein

    Viidessä EU-maassa 77 prosenttia ihmisistä velvoittaisi muotibrändit lailla kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Vähemmistö kuitenkin miettii asiaa silloin, kun on itse ostoksilla.

  • 22.11.2018

    Victorianjärven kalakannat elpyvät, mutta paikallisille kalastus on liian kallis elinkeino

    Monet Ugandan Victorianjärven alueen kalankasvattamot ovat ulkomaisten firmojen omistuksessa. Ugandalaisilla kasvattamoja on vähemmän, sillä verkkoaltaat, kalanpoikaset ja kalojen ruoka maksavat liikaa.

  • 21.11.2018

    Arvio: 85 000 lasta on saattanut kuolla nälkään Jemenissä

    Jokaista pommeihin ja luoteihin kuollutta lasta kohden kymmenet kuolevat nälkään, sanoo Pelastakaa Lapset -järjestö.

  • 21.11.2018

    Keniassa kokoustetaan valtamerien tilasta – YK:n meriasiantuntija ärtyy eniten turhista muovikääreistä

    Peter Thomson, YK:n erityisedustaja valtameriä koskevissa asioissa, tunnustaa, että yöllä valvoessaan häntä huolestuttaa eniten lastenlasten tulevaisuus ilmastonmuutoksessa. ”En ole omistanut polttomoottorilla toimivaa autoa tällä vuosisadalla, ja vaikka rakastan hampurilaisia, luovuin naudanlihasta kaksi vuotta sitten”, hän kertoo.

  • 21.11.2018

    Ihmisoikeusjärjestöt: Saudi-Arabia kiduttanut naisaktivisteja

    Saudi-Arabia pidätti viime keväänä muun muassa naisten ajokiellon kumoamisen puolesta kampanjoineita aktivisteja. Todistajanlausuntojen mukaan osaa aktivisteista on kidutettu ja he ovat kohdanneet seksuaalista häirintää.

  • 20.11.2018

    Edistys malarian vastaisessa taistelussa hidastuu, varoittaa WHO – Tapausten määrä kasvoi viime vuonna

    Aiempaa useampi ihminen sai malarian viime vuonna. Maailman terveysjärjestö aikoo nyt aloittaa uuden strategian taudin kitkemiseksi.

  • 20.11.2018

    Lähes 18 000 suomalaista vaatii translain uudistamista

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International luovuttaa tänään puolueille vetoomuksen, jossa vaaditaan tulevalta hallitukselta translain muuttamista ihmisoikeuksia kunnioittavaksi.