• 25.3.2019

    Kysely: Suurin osa eduskuntavaaliehdokkaista helpottaisi perheenyhdistämistä

    Suomessa on viime vuosina kiristetty maahanmuuttajien mahdollisuuksia tuoda perheensä Suomeen. Nyt seitsemässä puolueessa yhdeksästä yli puolet kansanedustajaehdokkaista kannattaa perheenyhdistämisen helpottamista, selviää Amnestyn kyselytutkimuksesta.

  • 25.3.2019

    Naiset ennallistavat soita Filippiineillä

    Metsien kaataminen on kuivattanut turvasoita Filippiinien Leyten saarella. Kokonainen elämänmuoto on vaarantunut, mutta nyt uudessa hankkeessa koulutetaan naisia pelastamaan suot ja samalla torjumaan ilmastonmuutosta.

  • 15.3.2019

    Koululaiset marssivat ilmastotoimien puolesta – ”Aikuiset väittävät välittävänsä lapsistaan eniten, vaikka tuhoavat heidän tulevaisuuttaan”

    Koululaiset ja opiskelijat noin sadassa maassa lakkoilevat tänään perjantaina vaatiakseen päättäjiltä tehokkaampia ilmastotoimia. Esimerkiksi Tampereella järjestetty mielenosoitus keräsi arviolta satoja osallistujia.

  • 15.3.2019

    YK-raportti varoittaa luonnonvarojen tuhlaamisesta: Kulutus kolminkertaistunut 1970-luvulta

    Ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja kuin viimeistä päivää, todetaan tuoreessa raportissa. Sen mukaan maapallon resursseja on yksinkertaisesti ryhdyttävä käyttämään säästeliäämmin, jotta tuhokierre saadaan poikki.

  • 14.3.2019

    Mikä muuttuu, jos teknologiaa kehittävät myös ei-valkoihoiset? Brasilialainen Silvana Bahia ajaa tasa-arvoa it-alalle

    Teknologiaa on helppo pitää arvovapaana, mutta esimerkiksi kasvojentunnistusteknologia ei aina tunnista mustien kasvonpiirteitä. Suomessa vieraileva brasilialainen aktivisti Silvana Bahia haluaa teknologia-alalle enemmän etnistä monimuotoisuutta.

  • 14.3.2019

    Brexit saa britit haikailemaan menneitä – Monella on ruusuinen käsitys siirtomaa-ajasta

    Britanniassa on esitetty suhteiden elvyttämistä entisiin siirtomaihin korvikkeeksi EU-jäsenyydelle. Taustalla on usko siihen, että siirtomaapolitiikassa oli kyse kansainvälisestä vastuunkannosta ja köyhien maiden kehittämisestä. Taloustutkijat Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury osoittavat Intian esimerkin avulla, että todellisuus on päinvastainen.

  • 13.3.2019

    Nuoria patistetaan maatalouden pariin Nigeriassa – Lawrence Aferen perhe epäili noituutta, kun maatalous kiinnosti öljyalaa enemmän

    Nigerialla on valtava haaste sekä väestönsä ruokkimisessa että työllistämisessä. Lawrence Aferen mukaan ratkaisu tilanteeseen on nuorten houkuttelu viljelemään maata. Hänen perustamansa perustama Springboard-yritys yhdistää luomuviljelijöitä sosiaalisen median välityksellä.

  • 13.3.2019

    Selvitys: Joka viides ministeri on nainen – Naisille uskotaan yhä useammin myös perinteisesti miehille kuuluneita salkkuja

    Maailmassa on vain yhdeksän maata, joissa ministereistä puolet tai enemmän on naisia. Tuoreen selvityksen mukaan suunta on kuitenkin parempaan päin, sillä naisministerien osuus on kasvanut.

  • 12.3.2019

    Syyrian konfliktissa kuoli viime vuonna ennätyspaljon lapsia – Unicef vaatii jäsenmaita ottamaan vastuun ulkomaisten vierastaistelijoiden lapsista

    Syyrian konfliktissa kuoli viime vuonna ennätysmäärä lapsia. YK:n lastenrahasto muistuttaa, etteivät vierastaistelijoiden lapsista saa tulla kotimaattomia.

  • 12.3.2019

    Ulkomaiden osuus Yhdysvaltain uutisissa kutistuu – Jemen sai viime vuonna kolmella kanavalla tv-aikaa 20 minuuttia

    Tuoreen tutkimuksen mukaan viime vuonna ulkomaanuutisten osuus kolmen tärkeimmän uutiskanavan sisällöistä osuus oli mittaushistorian pienin. ”Uutisagenda on pinnallinen, sensaatiohakuinen ja yhä enemmän sisäänpäin kääntynyt”, sanoo tutkimuksen tehnyt Andrew Tyndall.