• 10.4.2019

    Viime vuonna teloitettiin vähiten ihmisiä vuosikymmeneen – ”On vain ajan kysymys, milloin tämä julma rangaistus on siirtynyt historiaan”

    Maailmassa on 142 maata, jotka eivät enää teloita ihmisiä. Amnestyn uuden raportin mukaan teloitusten määrä väheni tuntuvasti viime vuonna.

  • 9.4.2019

    Intiaanikansa kamppailee oikeuksistaan Boliviassa – Presidentti Evo Moralesin uusima perustuslaki ei tyydytä kaikkia

    Qhara qhara -intiaanit ovat nousseet Boliviassa vastustamaan maakaappauksia. Heidän perinteisten asuinalueidensa mineraalivarat kiinnostavat muun muassa valtion ”maauudistuslaitosta”.

  • 8.4.2019

    Järjestöt moittivat kuluneen hallituskauden kehityspolitiikkaa – ”Vahinkojen korjaamisessa on seuraavalla hallituksella työsarkaa”

    Järjestöt kritisoivat Suomen kehityspolitiikkaa etenkin valtavista leikkauksista. Hyvääkin kuitenkin löytyy, selviää tuoreesta analyysistä.

  • 8.4.2019

    Saudi-Arabia pidätti jälleen naisten oikeuksien puolustajia

    Saudi-Arabia vapautti muutama viikko sitten tilapäisesti kolme naisten ajokieltoa vastustanutta aktivistia. Nyt se on pidättänyt lisää toisinajattelijoita – joukossa muun muassa aiemmin vapautetun Aziza al-Yousefin poika.

  • 5.4.2019

    Argentiinassa koulutetaan naisia teknologia-alalle – Moni tyttö haluaa nyt pelisuunnittelijaksi

    It-ala on miehinen niin Argentiinassa kuin muuallakin maailmassa. 1 700 teinityttöä on kuitenkin suorittanut argentiinalaisen Tytöt teknologiassa -järjestön kurssin, joka koulii nuoria naisia digiosaajiksi ja yrittäjiksi.

  • 5.4.2019

    Tutkijat vaativat YK:ta julistamaan Venezuelaan täyden humanitaarisen kriisin – ”Terveysjärjestelmä on romahtamassa”

    Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch sekä Johns Hopkinsin yliopiston tutkijat tekivät vuoden ajan työtä selvittääkseen Venezuelan kriisin laajuuden. Niiden mukaan maan viranomaiset eivät voi enää piilotella todellisuutta.

  • 4.4.2019

    Uudet kampanjat yrittävät puuttua vastakkainasetteluja korostavaan keskustelukulttuuriin – Ovatko suomalaiset oikeasti unohtaneet empatian taidon?

    Kansalaisjärjestöt järjestävät nyt kohtaamiskahviloita ja kehittävät uusia tapoja ilmaista empatiaa. Tavoitteena on vaikuttaa julkiseen keskusteluun, joka tutkimuksen mukaan on niin repivää, että osa suomalaisista ei halua enää osallistua siihen.

  • 4.4.2019

    Intia parantaa maailman suurinta työllistämisohjelmaa avaruusteknologialla

    Miljoonat intialaiset ovat hyötyneet ohjelmasta, joka takaa maaseudun köyhille töitä sadaksi päiväksi vuodessa. Nyt töiden suunnittelua parannetaan satelliittipaikannuksella ja korruptiota vähennetään avoimen tietokannan avulla. Virkamiehet olivat aluksi kauhuissaan, kertoo järjestelmää kehittänyt tohtori Jagdish Purohit.

  • 3.4.2019

    Raportti: 113 miljoonaa ihmistä kärsi akuutista ruokapulasta vuonna 2018 – Yhden ongelman ratkaiseminen auttaisi paljon

    Lähes kaksi kolmasosaa akuutista nälästä kärsivistä eli viime vuonna vain kahdeksassa maassa, käy ilmi EU:n ja YK-järjestöjen selvityksestä. Määrä on hieman vähentynyt, mutta miljoonat muut ovat vain askeleen päässä vakavasta ruokakriisistä.

  • 2.4.2019

    Ebola leviää Kongossa yhä nopeammin – Väkivallan lisäksi taudin estämistä vaikeuttavat väärät uskomukset

    Yli tuhat ihmistä on saanut ebolatartunnan Kongossa. Suurin osa ottaa avun vastaan, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan neljännes ihmisistä ebola-alueilla ei usko, että ebolavirus on todellinen.