• 2.7.2019

    Suomi tekee neljän miljoonan euron sijoituksen ugandalaiseen maatalousrahastoon – Tavoitteena työpaikkojen luominen pienyrittäjille

    Kirkon Ulkomaanavun perustama sijoitusyhtiö sai ulkoministeriöltä 16 miljoonan euron lainan toimintaansa varten. Nyt se sijoittaa Ugandaan, jossa tarkoituksena on tukea etenkin pienviljelijöitä.

  • 2.7.2019

    Australiassa halutaan pelastaa Iso valliriutta tekemällä siitä maan kansalainen

    Ilmastonmuutos ja saasteet uhkaavat Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvaa valliriuttaa. Some-yhtiön mukaan kansalaisuus takaisi sille oikeuden elämään.

  • 1.7.2019

    Tutkimus: Yhdysvaltain politiikka on lisännyt abortteja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

    Yhdysvaltain republikaanipresidentit ovat 1980-luvulta lähtien kieltäneet ulkomaanavun järjestöiltä, jotka edes mainitsevat abortin. Tuoreen, vuosia 1995–2014 käsittelevän tutkimuksen mukaan tulokset ovat olleet päinvastaiset kuin toivottiin. Trumpin aikana politiikka on kiristynyt.

  • 28.6.2019

    Raportti: Rikkaat maat ovat lupauksistaan huolimatta melkein kolminkertaistaneet hiilivoimaloiden tuen

    G20-maat lupasivat kymmenen vuotta sitten luopua fossiilisten polttoaineiden tuista, mutta kehitys on ollut hidasta. Ne ulkoistavat päästöjä etenkin ulkomaille tukemalla muissa maissa hiilivoimaa, selviää tuoreesta raportista.

  • 28.6.2019

    Käräjäoikeus antoi vapauttavan tuomion kymmenelle totaalikieltäytyjälle

    Syytetyt ehtivät kieltäytyä siviilipalveluksesta ennen kuin Jehovan todistajien erivapauden kumoava lakimuutos tuli voimaan huhtikuun alussa. Aseistakieltäytyjäliitto uskoo, että vastaavanlaisia päätöksiä tulee vielä paljon.

  • 27.6.2019

    Keniassa voi saada potkut siksi, että ”näyttää homolta” – Suomen Pride-viikolla vieraileva sateenkaariaktivisti Njeri Gateru uskoo silti asenteiden muuttumiseen

    Kenian korkein oikeus päätti toukokuussa pitää voimassa siirtomaa-ajalta peräisin olevan lainsäädännön, joka kriminalisoi samaa sukupuolta olevien suhteet. Suomessa vieraileva asianajaja Njeri Gateru kertoo, että sen jälkeen hyökkäykset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan ovat kiihtyneet.

  • 27.6.2019

    Kehitysyhteistyön kannatus on korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen – Kaksi kolmasosaa suomalaisista lisäisi määrärahoja

    Ulkoministeriön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Suomen pitäisi korostaa EU:n puheenjohtajakaudella etenkin naisten ja tyttöjen asemaa ja ilmastotoimia. Ilmasto huolettaa etenkin nuorimpia vastaajia.

  • 26.6.2019

    Miljoonia Intian alkuperäiskansojen jäseniä saatetaan häätää asuinsijoiltaan ympäristösuojelun nimissä

    Jopa 11 miljoonaa Intian alkuperäiskansojen jäsentä uhkaa jäädä kodittomaksi, sillä korkein oikeus haluaa häätää heidät metsistä, joissa he ovat asuneet sukupolvien ajan. Taustalla on talouskasvuun nimiin vannova politiikka, mutta jupakkaan ovat sotkeutuneet myös ympäristöjärjestöt.

  • 26.6.2019

    Ilmastonmuutos ajaa siirtolaiseksi Keski-Amerikassa – Liikkeelle lähtee myös maaseudun väestöä ja alkuperäiskansoja

    Kokonaiset perheet lähtevät yhä useammin siirtolaisiksi Keski-Amerikassa. Syynä on muun muassa viljelysmaan väheneminen. Raha ei ratkaise ongelmaa kokonaan, sanoo tutkija Elizabeth Kennedy.

  • 25.6.2019

    Unicef: Konflikti estää yli 600 000 lapsen koulunkäynnin Kamerunissa – ”Monet lapset eivät ole astuneet luokkahuoneeseen kolmeen vuoteen”

    Kieliryhmien väliset kiistat ovat johtaneet humanitaariseen kriisiin Kamerunissa, jossa toista miljoonaa ihmistä tarvitsee jonkinlaista apua.