• 13.8.2019

    Afrikassa tutkitaan pohjaveden mahdollisuuksia keinokastelussa – Aasian vihreän vallankumouksen virheitä ei haluta toistaa

    Tansaniassa, Etiopiassa ja Nigerissä tutkitaan pohjavesien uusiutumiskykykä tavoitteena saada maatalouden tuottavuus kasvuun.

  • 13.8.2019

    Ilmastonmuutos huolettaa Grönlannissa – Ensimmäisen kansallisen tason kyselyn mukaan suurin osa on jo kokenut vaikutukset henkilökohtaisesti

    Suurin osa Grönlannin asukkaista uskoo ilmastonmuutoksen olevan käynnissä ja pitää sitä henkilökohtaisesti tärkeänä asiana. Silti yli 40 prosenttia on yhä toiveikkaita, selviää kyselytutkimuksesta.

  • 12.8.2019

    YK:n vaikuttavuussijoittamisen ohjelma siirtyy Helsinkiin – Tavoitteena kestävän kehityksen vauhdittaminen yksityisellä rahalla

    Suomi saa kolmannen YK-toimistonsa, kun YK:n vaikuttavuussijoittamisen ohjelma muuttaa Tanskasta Suomeen tänä syksynä. Ohjelman edistämät asumis-, energia- ja terveysprojektit voivat vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari (sd).

  • 12.8.2019

    Jätteestä energiaa – Kiertotalous pyörittää argentiinalaisen hökkelikylän soppakeittiötä

    En Haccoren soppakeittiössä kaikki ruoka tuotetaan paikan päällä ja kaikki jäte käytetään uudelleen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehto järjestelmälle, jossa ruoka ja polttoaine tuotetaan maaseudulla ja kulutetaan kaupungeissa ja jätteet kipataan takaisin maaseudulle.

  • 9.8.2019

    Italia langettaa nyt jopa miljoonan euron sakot Välimeren pelastusaluksille – YK:n pakolaisjärjestö huolissaan päätöksestä

    Italia on jälleen kiristänyt lainsäädäntöään, joka koskee Välimerellä partioivia pelastusaluksia. Päätös tehtiin, vaikka Italiaan saapuvien siirtolaisten määrä on tänä vuonna vähentynyt tuntuvasti.

  • 8.8.2019

    YK pyytää lisäapua Zimbabween – Meneillään on pahin nälkäkriisi koskaan

    Zimbabwe oli aikanaan eteläisen Afrikan ruuan tuottaja, mutta nyt talousvaikeudet, kuivuus ja luonnonkatastrofit ovat ajaneet sen pahaan ruokakriisiin. Maissivarastot saattavat loppua jo lokakuussa.

  • 8.8.2019

    Nuoret rauhanlähettiläät käyvät vihanlietsontaa vastaan Irakissa ja Afganistanissa – Suomen tuella yritetään purkaa konfliktien luomia vastakkainasetteluja

    Vuosikymmeniä kestänyt väkivallan kierre kärjistää keskusteluilmapiiriä ja jakaa kansaa sekä Irakissa että Afganistanissa. Suomen rahoittamassa hankkeessa rekrytoidaan nuoria rauhanlähettiläiksi. 25-vuotias Hamid Sadra uskoo, että taide voi olla yksi tapa edistää rauhaa.

  • 7.8.2019

    Kuuba nostaa minimipalkkaa – Lukion opettajan palkka yli kaksinkertaistuu

    Minimipalkka nousee noin 8 eurosta 14 euroon kuussa julkisella sektorilla, johon kuuluvat muun muassa oikeuslaitos, hallinto, koulutus, terveydenhuolto, valtion viestimet sekä kulttuuri ja urheilu.

  • 7.8.2019

    Tutkimus: Ruuan hinta selittää sekä aliravitsemusta että ylipainoa – Ravinteikas ruoka voi olla moninkertaisesti kalliimpaa kuin epäterveellinen

    Kehittyvien maiden lasten huonoa ruokavaliota selitetään usein esimerkiksi tiedon puutteella. Uuden tutkimuksen mukaan toinen selitys on hinta – terveellinen ruoka yksinkertaisesti maksaa liikaa.

  • 6.8.2019

    Ihmiskauppa rehottaa Pohjois-Amerikassa – Riskiryhmää etenkin alkuperäiskansojen naiset

    Kanadan ihmiskaupan uhreista lähes puolet on alkuperäiskansojen naisia, vaikka heidän osuutensa koko väestöstä on vain neljä prosenttia. Yhteisöissä on usein liikaa poliiseja ja liian vähän turvaa, sanoo alkuperäiskansojen naisten yhdistyksen edustaja Elana Finestone.