• 16.2.2023

    Turkin maanjäristyksen jälkiä saatetaan korjata sukupolven ajan – Avustusjärjestöt huolissaan etenkin Syyriasta

    Avustustoimissa siirrytään toiseen vaiheeseen, kun elossa selvinneitä ei enää löydy raunioista. Kirkon Ulkomaanavun Syyrian maatoimiston johtajan Mazen Khzouzin mukaan nyt tarvitaan etenkin talvivarusteita.

  • 7.2.2023

    Turkin ja Syyrian maanjäristys osui alueelle, jossa miljoonat ovat jo valmiiksi riippuvaisia humanitaarisesta avusta

    Luoteis-Syyriassa elää sisällissodan seurauksena 4,1 miljoonaa ihmistä, jotka ovat riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Alueella kärsitään myös kolerasta ja vaikeista talviolosuhteista.

  • 27.1.2023

    Pakistanille luvattiin yli 10 miljardin dollarin tuki tuhotulvista toipumiseen – Asukkaat toivovat jälleenrakennusta ja parempia terveyspalveluita

    Pakistania kesäkuussa 2022 ruhjoneet rankkasateet jättivät kolmasosan maasta veden alle ja aiheuttivat valtavia menetyksiä. Tulvissa kuolleista 1 200 ihmisestä joka kolmas oli lapsi. Avustusjärjestöt ja kehitysrahoituslaitokset ovat luvanneet maalle nyt pääasiassa lainamuotoista rahaa tuhojen korjaamiseksi.

  • 3.1.2023

    Kalleimmat luonnonkatastrofit aiheuttivat miljardien kustannukset vuonna 2022 – Puolet osui rikkaisiin maihin

    Muun muassa Euroopan lämpöaalto ja Pakistanin tulvat johtivat viime vuonna valtaviin menetyksiin. Avustusjärjestö Christian Aid vaatii raportissaan YK:n ilmastokokouksessa perustetun rahaston nopeaa käyttöönottoa.

  • 19.12.2022

    Miljoonat ihmiset elävät yhä tulva-alueilla Pakistanissa – Talvi uhkaa etenkin telttaleireille jääneitä

    Pakistanin loppukesän tulvat vaikuttivat noin 33 miljoonaan ihmiseen. Ihmisiä on alkanut palata koteihinsa, mutta uhkana ovat niin taudit kuin nälkäkin.

  • 14.12.2022

    Täysimittainen nälänhätä vältettiin Somaliassa, mutta vain toistaiseksi, sanoo YK – Tilanne yhä ”äärimmäisen hälyttävä”

    Miljoonat ihmiset kärsivät vakavasta ruokapulasta Somaliassa. YK:lta on vaadittu maahan nälänhätäjulistusta, sillä se herättää usein kansainvälisen huomion. Aihe on kuitenkin poliittisesti herkkä, eikä julistusta ole saatu aikaan. YK:n mukaan jo ensi keväänä osassa Somaliaa aliravitsemusluvut voivat taas olla nälänhädän luokkaa.

  • 1.12.2022

    YK tavoittelee jälleen ennätyssuurta humanitaarisen avun budjettia – Ensi vuonna 339 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua

    Ensi vuonna hätäapuun tarvitaan vielä neljännes enemmän kuin tänä vuonna. Syynä on muun muassa Ukrainan konflikti.

  • 19.10.2022

    Somaliassa voi kuolla lapsia enemmän kuin puoleen vuosisataan, ennustaa Unicef – Nälänhätäjulistus yhä todennäköisempi

    Somalian tilanne on nyt huonompi kuin vuonna 2011, jolloin 260 000 ihmistä kuoli nälkään, varoittaa Unicef.

  • 10.10.2022

    Kenian paimentolaiset eivät enää pääse pakoon kuivuutta – Historiallinen kuivuus uhkaa ihmishenkiä ja kokonaista elinkeinoa

    Arviolta 89 prosenttia Kenian maa-alasta luokitellaan kuiviksi tai puolikuiviksi. Niillä asuu noin 13 miljoonaa ihmistä, joista useimmat ovat paimentolaisia. Perinteisesti he ovat siirtyneet tarpeen vaatiessa paremmille laidunmaille, mutta nyt niitä ei ole, sillä lähes koko Afrikan sarvi on kuivuuden kourissa.

  • 4.10.2022

    Pakistanin tulvakylissä odotetaan yhä vedenpinnan laskua – Sänky on halutuin huonekalu, sillä se pelastaa vedeltä ja käärmeiltä

    Pakistanin Sindhin maakunnassa ihmiset haluaisivat palata jo koteihinsa rajujen tulvien jälkeen. Vedenpinta on kuitenkin yhä korkealla. Koteihin jääneitä tavaroita pelastetaan yhä.