20.2.2018
Raportti: Erot vastasyntyneiden kuolleisuudessa jopa 50-kertaisia – ”petämme maailman köyhimmät vauvat”
Joka vuosi 2,6 miljoonaa lasta kuolee ensimmäisenä elinkuukautenaan. Unicefin mukaan suurin osa kuolemista olisi estettävissä.
20.2.2018
Joka vuosi 2,6 miljoonaa lasta kuolee ensimmäisenä elinkuukautenaan. Unicefin mukaan suurin osa kuolemista olisi estettävissä.
5.10.2017
Köyhyys on suurin syy lasten aliravitsemukseen, mutta oma osansa on myös tietämättömyydellä. Nyt sitä kitketään näyttämällä Keniassa äideille videoita oikeanlaisesta ravinnosta. Helsingin yliopiston tutkijoiden mukaan kokeilun alustavat tulokset ovat hyviä.
4.8.2017
Jemenissä on havaittu yli 400 000 koleratapausta. Toivoa on, sillä useimmat saadaan parannettua, mikäli terveyspalveluita vain riittää.
2.8.2017
Alle puolet maailman alle puolivuotiaista saa suositusten mukaisesti pelkkää äidinmaitoa ravinnokseen, kerrotaan tuoreessa tutkimuksessa.
24.7.2017
Noin 12,9 miljoonaa pikkulasta ei saanut viime vuonna ollenkaan rokotusta hengenvaarallisia tauteja vastaan. Konfliktimaissa rokotekattavuus on jopa alle 50 prosenttia.
3.7.2017
Jos kaikki kehitysmaiden naiset saisivat tarvitsemaansa ehkäisyä ja äitiysterveyspalveluita, säästettäisiin ihmishenkien lisäksi myös rahaa, tutkijat muistuttavat.
15.6.2017
Yli 900 ihmistä on kuollut Jemenissä koleraan. Pelastakaa Lapset varoittaa, että muutaman kuukauden päästä koleratapauksia voi olla satoja tuhansia, sillä maan romahtanut terveysjärjestelmä ei pysty hoitamaan potilaita.
6.6.2017
Ripulin aiheuttamat lapsikuolemat vähenivät kolmanneksen vuosina 2005–2015. Tutkijoiden mukaan taudin tuhoisia vaikutuksia ei kuitenkaan voi jättää huomiotta.
14.11.2016
Vaikka tuhkarokkorokotteen saa yhä useampi, sadat lapset kuolevat päivittäin tuhkarokkoon, ja syynä on poliittisen tahdon puute, kritisoi YK:n lastenjärjestö Unicef.
14.7.2016
Jos Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa jokainen äiti saisi vähintään toisen asteen koulutuksen, lapsikuolemien määrä vähenisi noin 1,5 miljoonalla vuodessa, arvioi Unicef.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.