• 22.8.2024

    ”Ilman välittömiä toimia kokonainen sukupolvi on tartuntavaarassa” – Avustusjärjestöt vetoavat tulitauon puolesta, jotta polio saadaan estettyä Gazassa

    Gazassa havaittiin ensimmäinen poliovirustartunta 25 vuoteen viime viikolla. Avustusjärjestöt vaativat sotimisen lopettamista, jotta rokotusoperaatio onnistuisi. ”Reaktio mitataan tunneissa eikä viikoissa”, varoittaa Pelastakaa Lasten Lähi-idän johtaja Jeremy Stone.

  • 3.6.2024

    Raportti: Nälkäisten lasten määrä on yli kaksinkertaistunut äärimmäisistä sääilmiöistä kärsivissä maissa

    Yli 33 miljoonaa lasta kärsii vähintään kriisitason ruokapulasta niissä 18 maassa, joissa äärimmäiset sääilmiöt, kuten kuivuus, pyörremyrskyt ja tulvat, ovat pääasiallisia tekijöitä puutteellisen ruokaturvan taustalla, kertoo Pelastakaa Lapset.

  • 26.4.2024

    Tutkimus: Rokotteilla pelastettu 154 miljoonaa ihmistä puolen vuosisadan aikana

    Maailman terveysjärjestön mukaan 14:ää tautia vastaan annetut rokotteet ovat vähentäneet imeväisikäisten kuolemia 40 prosenttia. Tulevaisuudessa esimerkiksi HPV-rokotteen uskotaan pelastavan lisää ihmishenkiä.

  • 14.3.2024

    Alle 5-vuotiaita kuolee vähemmän kuin koskaan aikaisemmin – Raportti muistuttaa perusterveydenhuollon tärkeydestä

    Maailmassa kuoli vuonna 2022 lähes viisi miljoonaa alle 5-vuotiasta. Määrä on 2000-luvulla laskenut mutta viime vuosina kehitys on hidastunut, kertoo YK.

  • 20.2.2024

    Lasten aliravitsemus on kasvanut Gazassa poikkeuksellista vauhtia – Yli 15 prosenttia Pohjois-Gazan pikkulapsista kärsii akuutista nälästä

    Aliravitsemus on kasvanut Gazassa sodan aikana globaalilla mittakaavallakin poikkeuksellista tahtia, varoittavat YK-järjestöt. 95 prosenttia alueen kotitalouksista rajoittaa aterioidensa määrää ja kokoa.

  • 8.1.2024

    Yli 90 prosenttia Gazan alle kaksivuotiaista kärsii ruokapulasta, tuhat lasta menettänyt raajan

    Gazan lapset elävät päivittäistä painajaista, muistuttaa Unicef. Noin 90 prosentilla alle kaksivuotiaista on ruokavaliossaan vain kahta ruoka-ainetta.

  • 25.4.2023

    Rauhaa tapailevan Jemenin terveysjärjestelmä on yhä lähempänä romahdusta, varoittaa WHO – Yli puoli miljoonaa lasta kärsii vakavasta aliravitsemuksesta

    Jemenissä on vakava pula terveyssektorin varoista. Lähes puolet terveyspalveluista ei toimi kunnolla ja taudit leviävät.

  • 9.2.2023

    Tutkimus: Äidinmaidonkorviketta markkinoidaan edelleen häikäilemättömästi ”huonon tieteen” turvin

    The Lancet -lehdessä julkaistun artikkelisarjan mukaan äidinmaidonkorviketta markkinoivat yritykset turvautuvat harhaanjohtavaan markkinointiin ja yrittävät vaikuttaa myös politiikkaan tuotteidensa myymiseksi.

  • 3.2.2023

    Tartuntataudit leviävät kuivuuden koettelemassa Etiopiassa – Kolera ja tuhkarokko sairastuttavat etenkin lapsia

    Viisi peräkkäistä epäonnistunutta sadekautta on johtanut siihen, että 12 miljoonaa etiopialaista kärsii nälästä. Nyt maassa leviävät kolera ja tuhkarokko, jotka tarttuvat herkästi nälän heikentämin ihmisiin.

  • 10.1.2023

    Lapsikuolleisuus on vähentynyt peräti 50 prosenttia tällä vuosituhannella – Paremmat terveyspalvelut voisivat pelastaa kuitenkin monia, sanoo tuore raportti

    Perusterveydenhuollon koheneminen on tärkein syy siihen, miksi vauvojen, pienten lasten ja nuorten kuolleisuus on vähentynyt. Samaan aikaan miljoonia lapsia ja nuoria kuolee kuitenkin turhaan, käy ilmi YK:n tuoreesta raportista.