18.8.2022
Maailman ensimmäisen malariarokotteen toimittamisesta sopimus – Kaikille sitä ei vielä riitä
Lääkeyhtiö GSK on luvannut toimittaa uutta Mosquirix-rokotetta 18 miljoonaa annosta seuraavien kolmen vuoden aikana.
18.8.2022
Lääkeyhtiö GSK on luvannut toimittaa uutta Mosquirix-rokotetta 18 miljoonaa annosta seuraavien kolmen vuoden aikana.
12.8.2022
Jengiväkivalta pahentaa Haitin kroonista aliravitsemuskriisiä. Nälkäisten määrä on kasvanut elokuussa 2021 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen.
17.5.2022
Harhaanjohtava markkinointi vahvistaa vääriä käsityksiä rintaruokinnasta ja äidinmaidosta. Maailman terveysjärjestö vaatii äidinmaidonkorvikkeiden mainonnan kieltämistä.
4.4.2022
Koko Afrikan manner todettiin poliovapaaksi kaksi vuotta sitten, mutta nyt huolena on taudin leviäminen uudelleen. Polion lopullinen hävittäminen maailmasta on kuitenkin edelleen mahdollista.
25.3.2022
Sodan jaloista pakoon pääseminen ei vielä välttämättä merkitse turvaa. Ukrainalaispakolaisista 90 prosenttia on naisia ja lapsia, ja he ovat erityisen alttiita huijauksille ja hyväksikäytölle.
22.2.2022
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vain joka kymmenes kymmenvuotias osaa kunnolla lukea. Ongelmaa korostaa se, että koko maailmassa arviolta 40 prosenttia ei saa koulutusta omalla äidinkielellään.
31.1.2022
Tuore dokumentti seuraa Suomessa lähes koko ikänsä asuneen Mustafe Hassanin perheen muuttoa yhteen maailman köyhimmistä maista.
1.12.2021
Vuonna 2020 yli 3 000 lasta siepattiin ja pakotettiin osaksi aseellisia joukkoja. Vielä tavallisempaa on kuitenkin konfliktien keskellä elävien lasten värvääminen asejoukkoihin näennäisen vapaaehtoisesti.
3.11.2021
Malariaan kuolee vuosittain yli 400 000 ihmistä, joista suurin osa on lapsia. Kolmessa Afrikan maassa tehtyjen rokotetutkimusten tulokset antavat toivoa siitä, että malariakuolemia voidaan jo lähivuosina tuntuvasti vähentää.
14.10.2021
Sertifiointijärjestelmistä huolimatta alle 18-vuotiaiden osuus kaakaotilojen työläisistä on kasvanut. Norsunluurannikon kaakaoviljelijät aliarvioivat käyttämänsä lapsityövoiman määrää sertifikaatin menettämisen pelossa.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).