5.6.2014
Somalian lapset riistettyä työvoimaa
12-vuotias Halima tekee 17-tuntista työpäivää kotiapulaisena.
5.6.2014
12-vuotias Halima tekee 17-tuntista työpäivää kotiapulaisena.
3.6.2014
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lapsiavioliittoihin puututaan yhtä laajalla skaalalla.
30.5.2014
Kuukauden aikana 29 lasta kuoli paetessaan väkivaltaa.
23.5.2014
"Ideologinen vastustus ei voi olla peruste sille, että lapsia kohdellaan keskenään eriarvoisesti", Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä sanoo.
22.5.2014
Julkisen sanan neuvoston mukaan Helsingin Sanomien päätös julkaista kuvat tyttöjen ympärileikkauksesta Keniassa ei rikkonut hyvää journalistista tapaa.
22.5.2014
Suomi on The Lancet -lehden mukaan maailman neljänneksi paras maa vauvoille.
8.5.2014
Zainab Abubakar on yksi vapaaehtoisista, joka on koulutettu hoitamaan lastentauteja kylissä.
8.5.2014
Ainakin 230 miljoonaa lasta on käytännössä näkymättömiä, sanoo World Vision.
17.3.2014
Israel on maailman ainoa maa, joka tuomitsee alaikäisiä sotilastuomioistuimissa. Teija Laakso tapasi pidätetyn pojan vanhemmat Länsirannalla.
14.3.2014
Järjestön mukaan lapsityötä Pakistanissa voidaan estää lähinnä varmistamalla riittävä palkka vanhemmille.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.