• 8.6.2015

    Lasten elo kohenee Latinalaisessa Amerikassa

    Latinalainen Amerikka saavuttaa tavoitteensa lapsikuolleisuuden vähentämisessä, mutta köyhimmät alueet laahaavat jäljessä.

  • 4.6.2015

    Lapsiin kohdistuva väkivalta maksaa Itä-Aasialle miljardeja

    Lasten hyväksikäyttö ja heihiin kohdistuva väkivalta maksaa Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen maille noin 188 miljardia euroa vuodessa, arvioi Unicef.

  • 26.5.2015

    Lapset kadulta kouluun Pakistanissa

    Voittoa tavoittelemattoman säätiö antaa entisille kerjäläislapsille koulutusta, joka maksaa alimmillaan alle kymmenen eurosenttiä kuussa.

  • 6.5.2015

    Tutkimus: Suomalaislasten oikeusprosesseissa parannettavaa

    EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan etenkin puutteelliset henkilöresurssit sekä oikeusprosessien pitkittyminen ovat ongelma lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta.

  • 5.5.2015

    Etelä-Sudan liittyi lapsen oikeuksien sopimukseen

    Yhdysvallat on pian ainoa maa, joka ei ole ratifioinut sopimusta.

  • 5.5.2015

    Kehitysmaiden kaupungeissa suuret erot lapsikuolleisuudessa

    Tuoreen Maailman äitien tila -raportin mukaan kehitysmaiden kaupunkien köyhät lapset kuolevat ainakin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin rikkaat.

  • 30.4.2015

    Tutkimus: Saasteet alentavat lasten syntymäpainoa

    Pekingin olympialaisten aikaan syntyi painavampia lapsia, koska saastemäärät olivat pienemmät.

  • 29.4.2015

    Rahapula estää miljoonien lasten pääsyn kouluun

    Johtavat kehitysavun antajamaat ovat Norjaa lukuun ottamatta supistaneet tukeaan koulutukselle viime vuosina.

  • 24.4.2015

    Viidennes lapsista ei saa elintärkeää rokotetta

    Kattava rokottaminen voisi estää 1,5 miljoonaa kuolemaa vuosittain, WHO sanoo.

  • 15.4.2015

    Sierra Leonen koulut avattiin

    Sierra Leone on viimeinen maa, joka avaa koulut ebolaepidemian jäljiltä. Ensimmäisenä päivänä koululaisia oli vähän.