• 22.12.2015

    Boko Haramin väkivalta ajanut yli miljoona lasta pois koulusta

    Moni on ollut poissa koulusta yli vuoden, kertoo Unicef.

  • 27.11.2015

    Nuorten aids-kuolemat kolminkertaistuneet 2000-luvulla

    Aids-kuolemat ovat globaalisti vähentyneet, mutta lapsena tartunnan saaneet nuoret ovat poikkeus.

  • 18.11.2015

    Syyrian pakolaisten epätoivo kasvaa

    Vain harva Syyrian pakolainen ei harkitse veneeseen nousemista, kertoo Suomessa vieraillut Libanonin Unicefin apulaismaajohtaja Luciano Calestini.

  • 2.11.2015

    Lapsikato ei ole vain Kiinan ongelma

    "Saadakseni lapsen joutuisin avioitumaan toisen lapsen kanssa", perustelee nuori japanilaisnainen.

  • 28.10.2015

    SOS-Lapsikylien pääsihteeri ei rakentaisi muureja pakolaiskriisin suitsimiseksi

    Globaali muuttoliike ei ole katoamassa, sillä sitä ajaa eriarvoisuus, muistuttaa Richard Pichler. Hän kritisoi myös Suomen hallituksen kehitysyhteistyöleikkauksia.

  • 5.10.2015

    Yhdysvalloista ainoa lapsen oikeuksien sopimuksen ulkopuolella oleva maa

    Somalia liittyi virallisesti lapsen oikeuksien sopimukseen.

  • 25.9.2015

    Etelä-Sudanin siviilit yhä ahdingossa rauhansopimuksesta huolimatta

    Osapuolet ovat rikkoneet tulitaukoa, ja malaria riehuu pakolaisleirillä.

  • 17.9.2015

    Syyriassa tuhansia kouluhyökkäyksiä

    Neljän vuoden aikana yli puolet kaikista kouluihin tehdyistä hyökkäyksistä on tapahtunut Syyriassa, kertoo Pelastakaa Lapset.

  • 4.9.2015

    Paperittomien terveydenhuollon turvaaminen taloudellisesti kannattavaa

    Tuoreen EU-tutkimuksen mukaan paperittomien siirtolaisten terveydenhuollon turvaaminen säästäisi terveydenhuollon kustannuksia.

  • 3.9.2015

    Köyhyys ajaa lapsia orjuuteen Afrikassa

    Vaikka YK on onnistunut puolittamaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrän maailmassa, lasten ahdinko jatkuu monin paikoin Afrikassa.