• 31.5.2017

    Save the Children taipui Trumpin aborttipolitiikkaan, Suomen Pelastakaa Lapset vastustaa

    Save the Children International -järjestö on päättänyt noudattaa Donald Trumpin abortinvastaista politiikkaa rahoituksensa säilyttämiseksi. Päätös on aiheuttanut järjestössä myös sisäisiä ristiriitoja.

  • 30.5.2017

    Unicef: 24 miljoonan lapsen terveys vaarassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa

    Nälkä, terveyspalveluiden sekä puhtaan veden puute uhkaavat miljoonia lapsia, varoittaa YK:n lastenjärjestö Unicef. Eniten vaarassa olevia lapsia on Jemenissä.
    _x000D_

  • 28.4.2017

    Kaikki kouluun vuonna 2030

    Kaikki maailman lapset ja nuoret on mahdollista saada koulunpenkille vuoteen 2030 mennessä, YK:n koulutusasioiden erikoislähettiläs Gordon Brown vakuuttaa.

  • 26.4.2017

    Yli viidennes konfliktimaiden lapsista ei käy koulua

    Monissa konfliktimaissa reilusti yli puolet lapsista ei käy koulua. Samaan aikaan vain murto-osa humanitaarisesta avusta ohjataan koulutukseen, muistuttaa Unicef.

  • 21.4.2017

    Välimeri koitunut tänä vuonna yli 150 siirtolaislapsen kohtaloksi

    Lähes 37 000 ihmistä on saapunut tänä vuonna Eurooppaan keskisen Välimeren reittiä. Etenkin lasten määrä on kasvanut.

  • 18.4.2017

    Tutkimus: Sota kurittaa Ugandan kapinallisten lapsia jälkikäteenkin

    Ugandan konfliktin aikana raiskauksista syntyneet lapset kokevat usein, että sota-aikana elämä oli nykyistä helpompaa.

  • 11.4.2017

    Tyynenmeren saarivaltiot torjuvat lapsityötä ilmaisella koulutuksella

    Muun muassa Fidži on tehnyt koulutuksesta maksutonta ja pakollista, lisännyt lasten työn valvontaa ja avannut maksuttoman puhelinlinjan.

  • 5.4.2017

    Latinalaisen Amerikan maat satsaavat kouluruokaan

    Brasiliassa yli 41 miljoonaa opiskelijaa saa vähintään yhden kouluaterian päivässä, mikä on ainutlaatuista koko maailmassa. Esimerkki on innostanut muut Latinalaisen Amerikan ja Karibian maat pyrkimään samaan.

  • 29.3.2017

    Unicef: Aika loppumassa nälkäkriisimaissa

    Neljässä maassa 22 miljoonaa lasta kärsii nälästä ja sairauksista, on joutunut jättämään kotinsa ja keskeyttämään koulunkäyntinsä.

  • 28.3.2017

    Yli 100 miljoonaa lasta rokotetaan poliota vastaan Afrikassa

    Polio palasi Nigeriaan viime vuonna. Nyt kaikki alle 5-vuotiaat 13 maassa rokotetaan yli 190 000 rokottajan voimin tautia vastaan.