• 30.7.2024

    Tutkimus: Lähes neljännes parisuhteessa olleista teinitytöistä on kokenut väkivaltaa

    Maailman terveysjärjestön mukaan tyttöjen kokema parisuhdeväkivalta on otettava vakavammin ja nähtävä kansanterveyskysymyksenä.

  • 24.7.2024

    Kansainvälinen tuomioistuin: Palestiinalaisalueiden miehitys on laiton ja Israel on syyllistynyt apartheidiin

    YK:n kansainvälinen tuomioistuin antoi viime viikolla neuvoa-antavan lausuntonsa Israelin miehityksestä Palestiinaisalueilla. Sen mukaan lähes 60 vuotta kestänyt miehitys on laitonta ja Israel on syyllistynyt apartheidiin.

  • 22.7.2024

    Bangladesh kumosi väkivaltaisiin mielenosoituksiin johtaneen kiintiölain – Taustalla syvempi tyytymättömyys maan hallintoon

    Opiskelijoiden järjestämissä mielenosoituksissa on kuollut noin 150 ihmistä, muun muassa poliisin käyttämään väkivaltaan. Opiskelijat vastustivat lakimuutosta, joka olisi palauttanut kiintiön, jolla valtion työpaikoista olisi varattu 30 prosenttia itsenäisyyssodassa taistelleiden perheenjäsenille.

  • 19.7.2024

    Sierra Leone kielsi lapsiavioliitot – ”Laki ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan mittavaa ruohonjuuritason kansalaiskasvatusta”

    Sierra Leonessa lapsiavioliitot ovat yleisiä ja ne on aiemmin sallittu avioliittolaissa vanhempien luvalla. Girls Not Brides -kansalaisjärjestön mukaan lapsiavioliitot kieltävä laki on käännekohta, jonka toimeenpano johtaa merkittäviin myönteisiin vaikutuksiin naisten koulutuksessa, terveydessä ja henkilökohtaisessa taloudessa.

  • 18.7.2024

    Amnesty: Käännytyslaki on vastoin kansainvälistä oikeutta ja EU:n lainsäädäntöä – Komission arvioitava sen laillisuutta

    Viime viikolla hyväksytty rajaturvallisuuslaki vaikeuttaa turvapaikan saamista entisestään ja rikkoo sekä perustuslakia, ihmisoikeuksia, kansainvälisten oikeutta että EU:n lainsäädäntöä. Amnesty vaatii, että Euroopan komissio ottaa lain huolelliseen laillisuusarviointiin.

  • 12.7.2024

    Nuoriso osoitti mieltään Keniassa vireillä ollutta verolakia vastaan ja voitti – Presidentti kumosi lopulta lakiesityksen, joka olisi kiristänyt päivittäistavaroiden verotusta

    Nuorison rauhanomaisesti alkaneet mielenosoitukset vireillä ollutta verolakia vastaan johtivat kesäkuun lopulla poliisin puolelta väkivaltaan, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Laajojen protestien ansiosta presidentti William Ruto suostui kuitenkin kumoamaan lain, joka olisi kiristänyt esimerkiksi leivän ja terveyssiteiden verotusta merkittävästi.

  • 13.6.2024

    YK-raportti kertoo sekä Israelin että Hamasin hirmuteoista – ”Ainoa konkreettinen seuraus on ollut valtavan kärsimyksen paheneminen”

    YK:n tutkimuskomission raportit syyttävät sekä Israelia että Hamasia sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Väkivallan kierre katkaistaan vain kunnioittamalla kansainvälistä oikeutta, se sanoo.

  • 10.6.2024

    Raportti: Etiopian joukot syyllistyivät kansanmurhaan Tigrayn sodassa

    New Lines Institute -ajatushautomon raportissa viitataan muun muassa silloisen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kuulemiin kommentteihin tigraylaisten ”pyyhkimisestä pois sadaksi vuodeksi”.

  • 29.5.2024

    Raportti: Teloitusten määrä kasvoi viime vuonna lähes kolmanneksen – Syynä etenkin Iranin koventunut politiikka

    Viranomaiset teloittivat viime vuonna ainakin 16 maassa yli 1 100 ihmistä. Määrä on kasvanut merkittävästi, mutta samaan aikaan teloitukset keskittyvät käytännössä vain muutamaan maahan, kuten Kiinaan, Iraniin ja Saudi-Arabiaan, käy ilmi Amnestyn raportista.

  • 22.5.2024

    Järjestöt: Hallituksen esittämä rajaturvallisuuslaki ei ole ”jännitteinen” vaan ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa

    Hallituksen esityksen mukaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat turvapaikanhakijat pääsisivät yhä jättämään hakemuksensa, mutta käytännössä haavoittuvuutta on vaikea tunnistaa, muistuttaa Amnesty.