5.3.2014
Maailmanpankki: Ruokahävikki este köyhyyden vähentämiselle
Tuoreiden tilastojen mukaan jopa kolmannes kaikesta ihmisravinnoksi tuotetusta ruuasta menee hukkaan.
5.3.2014
Tuoreiden tilastojen mukaan jopa kolmannes kaikesta ihmisravinnoksi tuotetusta ruuasta menee hukkaan.
28.2.2014
Maailman vauraus keskittyy yksille ja köyhyys toisille, kirjoittaa Roberto Savio.
20.2.2014
Uuden tutkimuksen mukaan yhteys sääntelemättömien pikaruokamarkkinoiden ja pikaruoan kulutuksen välillä on selvä.
14.2.2014
FAO:n seuraaman hintaindeksin painoi alas etupäässä viljakasvien laskeva hinta.
11.2.2014
Poliisin kovat otteet vahvistavat vaurastumisen siivittämää liikettä, kirjoittaa Fabiana Frayssinet.
10.2.2014
Holtittomat ruokailutottumukset ja hillitön maan kysyntä on ylittämässä luonnon kantokyvyn vuosituhannen puoliväliin mennessä, sanoo YK:n ympäristöjärjestö.
5.2.2014
Vuosi sitten tapahtuneen lihaskandaalin kaltainen tapaus voisi helposti tulla uudelleen julkisuuteen, eurooppalainen kuluttajajärjestö sanoo.
4.2.2014
Eläinkokeista luopumisen puolesta kampanjoinut Intian PETA kertoo saaneensa asialleen tukea nimekkäiltä intialaispoliitikoilta.
10.1.2014
Toissa vuonna maailmassa tuotettiin yhteensä jopa 49 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä, käy ilmi selvityksestä.
27.12.2013
YK:n turismijärjestön mukaan muun muassa venäläisten ja kiinalaisten matkoillaan käyttämällä rahalla on maailmantaloutta elvyttävä vaikutus.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).