24.3.2017
Yli 400 000 afganistanilaislasta putoamassa koulusta tänä vuonna
Pelastakaa Lapset -järjestön arvion mukaan lisääntynyt epävakaus ja pakkopalautukset Pakistanista ajavat lapsia pois koulusta yli tuhannen päivätahdilla.
24.3.2017
Pelastakaa Lapset -järjestön arvion mukaan lisääntynyt epävakaus ja pakkopalautukset Pakistanista ajavat lapsia pois koulusta yli tuhannen päivätahdilla.
7.2.2017
Tulitus on hellittänyt, mutta monet lapset eivät uskalla mennä kouluun, kertovat avustusjärjestöt.
29.11.2016
Intian Kašmirissa koulut ovat olleet kiinni heinäkuusta lähtien levottomuuksien vuoksi. Epätoivoiset koululaiset koettavat päntätä kotona.
15.11.2016
Ebolaepidemia lisäsi Sierra Leonessa teiniraskauksia. Maan viranomaiset puuttuvat asiaan väärin keinoin, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
10.10.2016
Unescon arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä tarvitaan lähes 69 miljoonaa opettajaa.
27.9.2016
Opettajia on irtisanottu, ja esimerkiksi opetusministeriön koulutuksen tasa-arvo-ohjelmaa vetää nyt tupakkayhtiön entinen toimitusjohtaja.
2.9.2016
Lähes kaksi kolmasosaa maan lapsista on alakoulun ulkopuolella, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.
30.8.2016
Vedensaanti parantaa Ilkeek Aaren peruskoulun ruokatarjoilua ja hygieniaoloja.
23.8.2016
Käteisen maksaminen köyhimmille lisää esimerkiksi kouluun osallistumista eikä vähennä aikuisten työntekoa, kertovat brittiläiset köyhyystutkijat.
16.8.2016
Baka-pygmien lasten koulutie katkeaa yleensä varhain, sillä vanhempien mielestä metsä on keräilijäkansalle paras opinahjo.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).