16.7.2018
Pitkään odotettu päätös: YK:n turvallisuusneuvosto asetti Etelä-Sudanin asevientikieltoon
YK yrittää painostaa Etelä-Sudanin sotivia osapuolia rauhaan. Maan YK-edustajan mukaan asevientikielto on kuitenkin ”isku vasten kasvoja”.
16.7.2018
YK yrittää painostaa Etelä-Sudanin sotivia osapuolia rauhaan. Maan YK-edustajan mukaan asevientikielto on kuitenkin ”isku vasten kasvoja”.
27.6.2018
Etiopia on yllättäen luvannut ryhtyä toteuttamaan Eritrean kanssa vuonna 2000 solmittua rauhansopimusta. Aloite hämmentää Eritrean johtoa, joka tähän mennessä on perustellut rautaista kurinpitoa sodan uhalla.
15.2.2018
Piittaamattomuus sodan säännöistä on yhä yleisempää ja lapsiin kohdistuu yhä enemmän väkivaltaa, varoitetaan uudessa raportissa.
20.12.2017
Euroopan asekaupan vastaisessa verkostossa työskentelevä Laëtitia Sedou pelkää, että EU:sta on tulossa sotilaallinen projekti rauhanprojektin sijaan. Unionin rahaa aiotaan ohjata lähivuosina aseteollisuudelle, ja seurauksena aseista tulee Sedoun mukaan olemaan jo ylitarjontaa.
30.10.2017
Valeuutiset, huhut ja propaganda ovat vääristäneet kuvan vainottujen rohingya-muslimien asuttaman Rakhinen tapahtumista. Moni myanmarilainen uskoo, että tappajia ja tuhopolttajia ovat rohingyat, eivät heidän kimpussaan olevat sotilaat ja buddhalaismunkit.
7.9.2017
Naisten ja nuorten tekemä rauhantyö jää usein piiloon, sillä heitä ei juuri nähdä virallisissa neuvottelupöydissä. Suomessa kokoontuneet naispuoliset rauhanaktivistit muistuttavat, että tärkeää rauhantyötä tehdään myös vaikkapa vastustamalla rasismia ja auttamalla väkivallan uhreja.
23.8.2017
Nonviolent Peaceforce -järjestön rauhanturvaajat työskentelevät alueilla, joille muut kansainväliset toimijat eivät tule. Maassa työskentelevän Rami Kolehmaisen mukaan avainasemassa on läsnäolo.
21.7.2017
Monet sisällissodan uhrit haluavat oikeutta ja suurempia korvauksia kokemistaan vääryyksistä. Poliitikot haluaisivat jo unohtaa sodan kauhut.
14.3.2017
Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström uskoo, että naisten mukanaolo politiikassa tuo rauhaa ja hyvinvointia.
28.10.2016
Tuoreen raportin mukaan kiinalaisia sotilaita pakeni heinäkuussa Juban taisteluita, mutta etiopialaiset ja ruandalaiset yrittivät auttaa siviilejä.