• 27.6.2017

    Siemenillä Boko Haramia vastaan

    Väkivallasta kärsivä Bornon osavaltio sai lahjoituksena 35 930 kiloa viljakasvien siemeniä turvaamaan uutta satokautta.

  • 26.6.2017

    YK lähettää tutkijatiimin selvittämään Kongon julmuuksia

    Yli 3 300 ihmisen – mukana vauvoja – epäillään kuolleen Kongon Kasain alueen väkivaltaisuuksissa viime kuukausina. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu nimittää riippumattoman tutkijatiimin selvittämään tapauksia.

  • 22.6.2017

    Etelä-Sudanin nälänhätä taltutettu – ruokakriisi pahenee silti

    Kahteen Etelä-Sudanin osavaltioon julistettiin helmikuussa nälänhätä. Nyt tilanne on parantunut, mutta nälästä kärsii silti yhä useampi, kertovat YK-järjestöt.

  • 15.6.2017

    Irakin tulevaisuus murenee Mosulissa

    Taistelu Isisiä vastaan synnytti Irakiin harvinaisen yhtenäisyyden. Se näyttää kuitenkin nopeasti heikkenevän, kun Isisiltä vallattujen alueiden valvonta murenee osiin ja eri aseryhmät vahvistuvat, kirjoittaa Mark Lattimer.

  • 14.6.2017

    Tutkimus: Vakaa valtio selviää parhaiten ilmastonmuutoksesta

    Ilmastonmuutoksesta johtuvat konfliktit estetään parhaiten vahvistamalla valtion instituutioita ja kestävää kehitystä. Pitkäjänteinen kehitysyhteistyö on siihen parempi työkalu kuin katastrofiapu, sanovat tutkijat.

  • 1.6.2017

    Maailma oli viime vuonna aiempaa rauhallisempi – Yhdysvaltain poliittinen turbulenssi huolettaa tutkijoita

    Pohjois-Amerikan rauhallisuus heikkeni viime vuonna enemmän kuin minkään muun alueen, selviää tuoreesta rauhanindeksistä.

  • 31.5.2017

    Uudet taistelut ajaneet yli 88 000 pakosalle Keski-Afrikan tasavallassa

    Tuoreen YK-raportin mukaan maan viime vuosien väkivallassa voi olla kyse rikoksista ihmisyyttä vastaan.

  • 30.5.2017

    Unicef: 24 miljoonan lapsen terveys vaarassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa

    Nälkä, terveyspalveluiden sekä puhtaan veden puute uhkaavat miljoonia lapsia, varoittaa YK:n lastenjärjestö Unicef. Eniten vaarassa olevia lapsia on Jemenissä.
    _x000D_

  • 24.5.2017

    ”Aiemmin ajattelin, että rauha on heikkoja varten”

    Palestiinalaisnuoret ovat viime vuosina päässeet kansainvälisiin otsikoihin lähinnä surullisten puukkoiskujen takia. Moni kuitenkin tekee työtä myös rauhan puolesta.

  • 23.5.2017

    Jemenissä havaitaan tuhat koleratapausta päivässä

    Potilaita on niin paljon, että yhteen sänkyyn on pitänyt panna jopa kuusi lasta, kertoo Jemenin pääkaupungissa Sanaassa työskentelevä lääkäri.