• 8.7.2019

    Kansainvälinen sotarikostuomioistuin totesi Kongossa toimineen sotapäällikön syylliseksi 18 rikokseen – HRW: ”Jopa ne, jotka luulevat olevansa koskemattomia, voivat joutua tilille”

    Bosco ”Terminaattori” Ntaganda todettiin syylliseksi muun muassa murhiin ja raiskauksiin. Kyseessä on jo neljäs Kongon konfliktin takia oikeuden eteen joutunut sotapäällikkö.

  • 4.7.2019

    ”Vedestä on tullut sodankäynnin väline” – Väkivalta uhkaa Itä-Ukrainassa 3,2 miljoonan ihmisen vesihuoltoa

    Tänä vuonna jo yhdeksän vesilaitosten työntekijää on kuollut Itä-Ukrainan konfliktissa, kertoo Unicef.

  • 25.6.2019

    Unicef: Konflikti estää yli 600 000 lapsen koulunkäynnin Kamerunissa – ”Monet lapset eivät ole astuneet luokkahuoneeseen kolmeen vuoteen”

    Kieliryhmien väliset kiistat ovat johtaneet humanitaariseen kriisiin Kamerunissa, jossa toista miljoonaa ihmistä tarvitsee jonkinlaista apua.

  • 24.6.2019

    Iso-Britannia jäädytti uudet asevientiluvat Saudi-Arabiaan – Oikeuden mukaan hallituksen olisi pitänyt arvioida mahdolliset kansainvälisen oikeuden rikkomukset

    Monet maat ovat viime vuosina lopettaneet asekaupat Jemeniä pommittavan Saudi-Arabian kanssa. Brittiläisen vetoomustuomioistuimen päätös saattaa olla tärkeä ennakkotapaus.

  • 20.6.2019

    Jemenin kapinallisia syytetään ruoka-avun viemisestä – WFP uhkaa jäädyttää avun

    Maailman ruokaohjelma sanoo, ettei se pysty toimimaan Jemenissä riippumattomasti huthikapinallisten toiminnan vuoksi. Järjestö jakaa kuukausittain apua kymmenelle miljoonalle ihmiselle.

  • 19.6.2019

    Vihapuhe ei leviä vain Euroopassa – Etelä-Sudanissa taistellaan ilmiötä vastaan muun muassa radion avulla

    Eteläsudanilaiset uskovat, että muualle muuttaneet, koulutetut ihmiset puhuvat totta. Se lietsoo vihapuhetta maassa, jossa suurin osa väestöstä ei edes käytä nettiä. ”Tarvittaisiin lisää kriittistä ajattelua”, sanoo vihapuheen vastaista ohjelmaa vetävä Achol Jok Mach.

  • 17.6.2019

    Uusi arvio: Noin viidesosa konfliktialueilla elävistä kärsii mielenterveysongelmista

    Maailman terveysjärjestön mukaan konfliktialueilla on psyykkisiä ongelmia enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Hyvä uutinen on, että kriisi voi olla mahdollisuus parantaa mielenterveyspalveluita.

  • 13.6.2019

    Arvio Malin kylähyökkäyksen uhrimäärästä laski: Kuolleita 35

    Viranomaiset ovat korjanneet arviotaan Malissa sunnuntaina tapahtuneen hyökkäyksen uhrimäärästä.

  • 11.6.2019

    Etnisten ryhmien väliset kiistat ovat pahentuneet Malissa – Lähes sata siviiliä tapettiin hyökkäyksessä

    YK tuomitsee Malissa sunnuntaina tapahtuneen väkivaltaisen iskun dogon-yhteisön kylään. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan perinteisiä kiistoja on ollut aina, mutta viime aikoina ne ovat kiihtyneet.

  • 5.6.2019

    Raportti: Kamerunin pakolaiskriisi on maailman unohdetuin – ”Katkeruus lisääntyy päivittäin ja alue lähestyy täysimittaista sotaa”

    Norjan pakolaisneuvosto on julkaissut listan maailman unohdetuimmista pakolaiskriiseistä. ”Joka päivä miljoonia pakolaisia lyödään laimin, koska heitä koskettaa väärä kriisi”, kritisoi järjestön pääsihteeri Jan Egeland.