• 14.8.2020

    Sopimus kuin sopimus, palestiinalaiset häviävät aina

    Israel ja Arabiemiirikunnat ilmoittivat eilen solmivansa diplomaattisuhteet. Osana sopimusta Israel hylkäsi ainakin toistaiseksi suunnitelmansa liittää osia miehitetystä Länsirannasta itseensä. Palestiinalaisilla näyttää kuitenkin olevan enää vain hävittävää, kirjoittaa Teija Laakso.

  • 28.7.2020

    Avustusjärjestöt: Jemen ”hirvittävän katastrofin” partaalla – Uhkana kolera, korona, nälkä ja tulvat

    Jemeniä uhkaavat pian tuhannet kolerakuolemat, kun ihmiset eivät koronan pelossa uskalla hakeutua hoitoon, avustusjärjestöt varoittavat. Pitkään jatkuneen konfliktin, koronan, tulvien ja heinäsirkkojen piinaama maa on jälleen nälkäkriisin partaalla.

  • 20.7.2020

    Egypti ja Etiopia vesisodan kynnyksellä – Egyptiläiset pelkäävät, että Etiopian jättipato vie Niilin vedet

    Egypti ja Etiopia kiistelevät Etiopian jättimäisestä patohankkeesta. Etiopia aikoo täyttää altaan, vaikka sopimusta veden jakamisesta ei ole saatu aikaan. Padon on tarkoitus tuottaa sähköä Etiopialle, mutta samalla se voi vähentää vesivarantoja Egyptissä.

  • 10.7.2020

    Luoteis-Syyriassa vahvistettu ensimmäinen koronavirustapaus – ”Koronavirus tulee leviämään pakolaisleireillä kulovalkean tavoin”

    Luoteis-Syyriassa elää noin 4,2 miljoonaa ihmistä, joista monet pakolaisia. Jos virus leviää, esimerkiksi vanhuksilla ja kroonisia tauteja sairastavilla on vain pienet mahdollisuudet selvitä, varoittaa terveysjärjestö UOSSM.

  • 25.6.2020

    Israel saattaa ryhtyä liittämään osia Länsirannasta itseensä – Kansainvälinen yhteisö tyytyy lähinnä paheksumaan samalla, kun konfliktin ratkaisu liukuu yhä kauemmas

    Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu aikoo liittää jopa 30 prosenttia Länsirannasta Israeliin. Se olisi räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, mutta siitä huolimatta kansainvälisen yhteisön – myös Suomen – reaktio on ollut varsin varovainen, sanovat asiantuntijat.

  • 17.6.2020

    Nicolás Maduron johtama Venezuela on täydessä humanitaarisessa kriisissä – ”Taloudellisesti ja sosiaalisesti maa on jo romahtanut”

    Unohdetut kriisit -sarjamme toinen osa kertoo Venezuelasta, jossa talousongelmat ja huono hallinto ovat johtaneet yhteen maailman pahimmista ruokakriiseistä. Diktaattorin ottein hallitsevan presidentti Maduron vallasta hyötyvät ainakin Venezuelan armeija, Venäjä, Kiina ja Kuuba, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mikael Wigell.

  • 17.6.2020

    YK:n pääsihteerille sataa kritiikkiä – Jemeniä pommittava, Saudi-Arabian johtama liittouma on poistettu lapsen oikeuksien rikkojien ”häpeälistalta”

    YK:n vuotuinen lapsen oikeuksien rikkojien häpeälista herättää pahennusta, sillä Saudi-Arabian johtama liittouma on jälleen poistettu siltä. ”On ilmeistä, että toiset maat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”, toteaa kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön pääsihteeri Inger Ashing.

  • 12.6.2020

    Toive eliitin joukkoon pääsemisestä saa monet somalialaisnuoret uskomaan henkensä ihmissalakuljettajien käsiin

    Somalian hallituksessa istuu paljon ihmisiä, joilla on Somalian lisäksi myös jonkun länsimaan kansalaisuus. Haave paremmista tuloista saa monet nuoret uskomaan ihmiskauppiaiden vakuutteluja.

  • 4.6.2020

    Tarkkuuskivääreitä Uzbekistaniin, varaosia Arabiemiirikuntiin – Suomi myöntää yhä asevientilupia ihmisoikeuksia polkeviin maihin

    Kansainvälisten sääntöjen mukaan sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin ei periaatteessa saa viedä aseita, mutta käytännössä löyhät tulkinnat ja mutkikas vientilupajärjestelmä mahdollistavat asekaupan. Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mielestä lupien myöntäminen pitäisi siirtää puolustusministeriöltä puolueettomalle taholle.

  • 26.5.2020

    Yli 660 000 ihmistä on paennut sen jälkeen, kun YK:n pääsihteeri vaati maailmanlaajuista tulitaukoa – Suurvallat ”kinastelevat kuin lapset hiekkalaatikolla”

    YK:n turvallisuusneuvosto ei ole saanut aikaan päätöslauselmaa, joka tukisi António Guterresin maaliskuista vaatimusta maailmanlaajuisesta tulitauosta. Samaan aikaan ihmiset joutuvat pakenemaan kodeistaan, mikä vaikeuttaa myös koronaviruksen vastaista työtä, varoittaa Norjan pakolaisneuvosto.