27.9.2022
Sudanissa vakava ruokakriisi – Satoja tuhansia lapsia voi kuolla aliravitsemukseen, varoittaa Unicef
Sudan on vallankaappauksen, äärimmäisten sääilmiöiden ja konfliktien kurimuksessa. Jo kolmannes väestöstä kärsii nälästä.
27.9.2022
Sudan on vallankaappauksen, äärimmäisten sääilmiöiden ja konfliktien kurimuksessa. Jo kolmannes väestöstä kärsii nälästä.
23.9.2022
Viisumikeskustelussa on kuultu kovia puheita. Se on ymmärrettävää, mutta poliittiset päätökset pitäisi tehdä järjellä, ei tunteella.
21.9.2022
Syyriassa ei ole ollut suurta kolera-aaltoa sitten sisällissodan alkamisen vuonna 2011, mutta nyt historiallinen kuivuus on johtanut taudin leviämiseen.
15.9.2022
Romanit kuuluvat Ukrainan syrjitympiin ihmisryhmiin. Sota on sekä parantanut että pahentanut heidän asemaansa. Vuosia syrjintää vastaan taistelleen Zola Kondurin mukaan yksi asia on kuitenkin muuttunut: romanit tuntevat oikeutensa yhä paremmin.
6.9.2022
Ukrainassa aseistakieltäytyminen ei ole enää mahdollista, kertoo maan pasifistiliikkeen johtaja Juri Sheliazhenko. Venäjällä aseellisen palveluksen voi yhä välttää, mutta Ukrainasta pois pyrkivillä sotilailla on vaikeampaa.
26.8.2022
Rypäleaseiden aiheuttamia uhreja oli viime vuonna aiempaa vähemmän, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan varjostaa hyvää kehitystä, käy ilmi tuoreesta raportista. Human Rights Watch kehottaa maita, jotka eivät ole liittyneet rypäleaseet kieltävään sopimukseen, harkitsemaan kantaansa uudelleen. Myöskään Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta.
25.8.2022
Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen julkista keskustelua ovat hallinneet aseellisen voimankäytön teemat. Pitkän linjan rauhanaktiivit peräänkuuluttavat monipuolisempaa keskustelua militarismin tilalle.
23.8.2022
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut viljan hintaa myös Zimbabwessa. Samalla se on myös muistutus omavaraisuuden tärkeydestä.
19.8.2022
Israel teki ratsian ”terroristijärjestöiksi” luokittelemiensa järjestöjen toimistoihin Ramallah’ssa ja sulki niiden sisäänkäynnit. YK ja ihmisoikeusjärjestöt tuomitsevat ratsian, sillä todisteita terrorismista ei ole esitetty.
18.8.2022
Sota ja konfliktit vievät monelta mielenterveyden ja aiheuttavat sukupolvien yli ulottuvia traumoja. Rauhantyössä tähän on alettu kiinnittää huomiota vasta nyt. Kestävän rauhan saaminen vaatii henkisen hyvinvoinnin hoitamista.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.