• 10.6.2025

    ”Gaza vie innovaatiotalouden äärimmäiseen kuolemanlaaksoon” – Tuore väitöstutkimus tarkastelee teknologiautopioita riiston näkökulmasta

    Uuteen teknologiaan perustuva teollisuus, ”innovaatiotalous”, nähdään mielellään utopistisena rauhanprojektina, joka tuo maailmaan lisää vaurautta ja hyvinvointia. Tutkija Antti Tarvainen sanoo, että utopioihin liittyy usein myös väkivaltaa ja riistoa. Erityisesti se näkyy Israelissa ja Palestiinassa.

  • 16.5.2025

    Moni Israelissa haluaa unohtaa lähes 80 vuotta sitten tyhjennetyt palestiinalaiskylät – Palestiinalaisvalokuvaaja Ahmad Al-Bazzin kuvissa historia herää henkiin

    Ahmad Al-Bazz sai harvinaisen mahdollisuuden tutustua palestiinalaiskyliin, jotka tyhjennettiin, kun Israelin valtio perustettiin vuonna 1948. Hänen mielestään nakba, eli katastrofi, jatkuu yhä. Al-Bazzin kuvia on esillä kahdessa näyttelyssä Helsingissä.

  • 24.3.2025

    Mitä sanaa ”kehitysmaista” pitäisi oikeastaan käyttää?

    Kansainvälisen kehitystutkimuksen yliopistonlehtori ja Kehitystutkimuksen seuran puheenjohtaja Bonn Juego Jyväskylän yliopistosta kertoo mistä kehitysmaa-termi on peräisin ja miksi osa tutkijoista vastustaa termin käyttöä.

  • 21.3.2025

    Kummilapsilahjoittamista on kritisoitu stereotypioista ja kiitelty konkretiasta – Selvitimme, mitä kummitoiminnalle kuuluu juuri nyt 

    Moni suomalainen haluaa lahjoittaa kehitysyhteistyöhön kummilapsen välityksellä. Lasten käyttämistä kehitysyhteistyön kasvoina on kritisoitu etenkin maailmalla, mutta suomalaisjärjestöjen mukaan toimintaa on viime vuosina uudistettu paljon.

  • 19.3.2025

    Kummilapsi maksaa yksityisyydellään ja elämäntarinallaan

    Kummitoiminta tarjoaa lahjoittajille konkreettisen tavan osallistua kehitysyhteistyöhön, mutta siihen liittyy eettisiä haasteita, kirjoittaa Ujuni Ahmed. Hänen mukaansa vaarana on, että lapsesta tulee köyhyyden symboli, jonka yksityisyyttä ei kunnioiteta.

  • 18.3.2025

    Poliittiset hiukset – Kolonialismin mukana tullut kauneusihanne vaikuttaa edelleen naisiin Zimbabwessa

    Mustien naisten on pitänyt sopia ahtaisiin muotteihin vuosisatojen ajan. Esimerkiksi Zimbabwen kouluissa rajattiin pitkään minkälaiset hiukset ovat sopivat. Zimbabwelainen Anesu Chigariro on päättänyt pitää hiuksensa luonnollisina.

  • 13.2.2025

    Hyvän Tekijät -podcastin toisessa jaksossa toimittaja Karoliina Knuuti avaa, kuka hyötyy kolonialismin muovaamasta järjestelmästä

    Mitä tarkoittaa dekolonisaatio? Miten kolonialismi on vaikuttanut kehitysyhteistyöhön? Entä laajemmin globaaliin järjestelmäämme? Kysymyksiä jaksossa pohtivat tutut juontajat Venla Saikku ja Jouni Hemberg sekä toimittaja Karoliina Knuuti.

  • 11.12.2024

    ”Näen enemmän yhteistä kuin eroja wirrarikojen ja saamelaisten välillä” – Helsingin Taideyliopiston näyttely avaa katsojille ikkunan alkuperäiskansojen taiteeseen

    Palaamisia -näyttely haastaa kolonialistisen perinteen, jossa alkuperäiskansojen taide-esineitä on kuljetettu tai ryöstetty länsimaisiin museoihin. Näyttelyssä kolmen eri maan alkuperäiskansat pääsevät vuoropuheluun keskenään, ja heidän kulttuurinsa ja näkemyksensä tuodaan yhteen.

  • 16.10.2024

    Kolonialismi tuhosi Zimbabwen ruokakulttuurin – nyt kokkikaksikko ammentaa alkuperäisistä raaka-aineista ja nostaa afrikkalaisen ruoan arvostusta

    Tafadzwa Anifasi ja Tyler Sibindi laittavat ruokaa raaka-aineista, joita on vuosikymmeniä pidetty ”köyhien ruokana”. Afrikan ruokakulttuurit kärsivät kolonialismin vaikutuksesta, mutta nyt paikalliset kokit vaalivat pitkään aliarvostettuja aineksia ja loihtivat niistä gourmet-annoksia.

  • 14.10.2024

    Karibian maissa vaaditaan itsemurhan dekriminalisointia: kolonialismin aikainen laki tarkastelussa

    Neljässä Karibian maassa on käynnistynyt kampanja, jonka tarkoituksena on kumota vahingolliseksi ja vanhentuneeksi koettu lainsäädäntö.