• 26.4.2017

    Kurjuus myy paremmin kuin kehitys

    Uutisotsikoita hallitsevat kurjuus ja katastrofit, vaikka maailmassa moni asia on paremmin kuin aiemmin. Kehitystä tapahtuu koko ajan, mutta miksi siitä ei uutisoida? Sitä pohtivat niin lukiolaiset kuin kehitysalan asiantuntijatkin.

  • 30.3.2017

    Kuntavaaleissa ratkotaan myös globaaleja ongelmia

    Kansalaisjärjestöjen mukaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävä kehitys ovat asioita, jotka ratkaistaan lopulta kuntatasolla. Sote-uudistus ja muut paikallisaiheet ajavat vaalidebateissa kuitenkin niiden ohi.

  • 5.1.2017

    Suomalaisasiantuntija valittiin arvovaltaiseen YK-paneeliin

    Suomen ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman on valittu mukaan YK:n kestävän kehityksen raporttia valmistelevaan työryhmään.

  • 19.10.2016

    Solidaarisuustalous haastaa vallitsevan talousajattelun

    Malesiassa päättäjien usko markkinatalouden ja talouskasvun voimaan on vahva. Maassa kuitenkin viriää toisenkinlaisia taloushankkeita, kertovat Suomessa vierailleet tutkijat.

  • 10.10.2016

    Unesco: Maailmaan tarvitaan lisää opettajia – ja heidän työnsä arvostusta

    Unescon arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä tarvitaan lähes 69 miljoonaa opettajaa.

  • 30.9.2016

    Kestävässä kehityksessä siirrytään puheista tekoihin

    YK:n kehityskoordinaatioyksikön johtaja Kanni Wignaraja uskoo, että kansalaiset panevat valtiot aikanaan tilille YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisesta.

  • 22.9.2016

    Kestävän kehityksen tavoitteet täyttävät vuoden

    Suomessa tavoitteita juhlitaan perjantaiaamuna Helsingin rautatieasemalla.

  • 11.8.2016

    Maissi on poliittinen kysymys Malawissa

    Maata kurittaa pahin humanitaarinen kriisi vuosikymmeniin. Kuivuudesta johtuen sato on epäonnistunut ja ihmiset näkevät nälkää. Vanhanaikaista ja yksipuolisesti maissinviljelyyn perustuvaa maataloutta pitäisi kehittää, sanoo YK:n maakoordinaattori Mia Seppo.

  • 2.8.2016

    Älykästä teknologiaa kestävän kehityksen hyväksi

    YK:n Global Pulse ja amerikkalainen puhelinyhtiö Vodafone yhdistivät voimansa, jotta älypuhelinteknologiaa käytettäisiin tulevaisuudessa tehokkaammin kestävän kehityksen saavuttamiseksi.

  • 21.7.2016

    Kestävän kehityksen tavoitteet syynissä – Suomelle kehuja, seuranta voi vesittyä

    Ensimmäinen kestävän kehityksen tavoitteiden edistystä tarkasteleva konferenssi päättyi New Yorkissa löyhään ministerijulistukseen. Vapaaehtoisesti raportoinut Suomi sai kiitosta muun muassa järjestöjen mukaan ottamisesta.