• 24.3.2025

    Mitä sanaa ”kehitysmaista” pitäisi oikeastaan käyttää?

    Kansainvälisen kehitystutkimuksen yliopistonlehtori ja Kehitystutkimuksen seuran puheenjohtaja Bonn Juego Jyväskylän yliopistosta kertoo mistä kehitysmaa-termi on peräisin ja miksi osa tutkijoista vastustaa termin käyttöä.

  • 21.3.2025

    Kummilapsilahjoittamista on kritisoitu stereotypioista ja kiitelty konkretiasta – Selvitimme, mitä kummitoiminnalle kuuluu juuri nyt 

    Moni suomalainen haluaa lahjoittaa kehitysyhteistyöhön kummilapsen välityksellä. Lasten käyttämistä kehitysyhteistyön kasvoina on kritisoitu etenkin maailmalla, mutta suomalaisjärjestöjen mukaan toimintaa on viime vuosina uudistettu paljon.

  • 19.3.2025

    Kummilapsi maksaa yksityisyydellään ja elämäntarinallaan

    Kummitoiminta tarjoaa lahjoittajille konkreettisen tavan osallistua kehitysyhteistyöhön, mutta siihen liittyy eettisiä haasteita, kirjoittaa Ujuni Ahmed. Hänen mukaansa vaarana on, että lapsesta tulee köyhyyden symboli, jonka yksityisyyttä ei kunnioiteta.

  • 18.2.2025

    ”Ihmiset valittavat ja ovat vihaisia Trumpille” – Tapasimme kenialaisessa slummissa Boy Dallasin, jonka elämään suomalaiset tutustuivat kymmenen vuotta sitten

    Vuonna 2015 ohjaaja Kati Juurus teki Nairobin slummia Kiberaa käsittelevän palkitun dokumentin, jonka pääosassa nähtiin kuvaajana työskentelevä Boy Dallas. Tapasimme Boy Dallasin Kiberassa ja kysyimme, mihin suuntaan tilanne hänen kotikulmillaan on kehittynyt.

  • 18.2.2025

    Kehitysyhteistyössä katsotaan nyt omaa napaa: ”Globaalin solidaarisuuden ideaali on kadonnut tai hälvenemässä”

    Rikkaat maat eivät koskaan ole tehneet kehitysyhteistyötä pelkästään epäitsekkäistä syistä. Kireä geopoliittinen ilmapiiri ja oikeistopopulismin nousu ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nyt odotukset apua kohtaan ovat muuttuneet. Rahoitus halutaan takaisin, korkojen kera, sanovat asiantuntijat.

  • 13.2.2025

    Hyvän Tekijät -podcastin toisessa jaksossa toimittaja Karoliina Knuuti avaa, kuka hyötyy kolonialismin muovaamasta järjestelmästä

    Mitä tarkoittaa dekolonisaatio? Miten kolonialismi on vaikuttanut kehitysyhteistyöhön? Entä laajemmin globaaliin järjestelmäämme? Kysymyksiä jaksossa pohtivat tutut juontajat Venla Saikku ja Jouni Hemberg sekä toimittaja Karoliina Knuuti.

  • 13.2.2025

    Sodat hajottavat ihmismieliä – Psykologien Sosiaalinen Vastuu -järjestö toivoo, että turvallisuutta arvioitaisiin myös hyvinvoinnin näkökulmasta

    Psykologien Sosiaalinen Vastuu -järjestö pyrkii edistämään psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Järjestö tukee hankkeidensa kautta muun muassa palestiinalaispakolaisten mielenterveyttä sekä solidaarisuustyötä Libanonissa ja Afganistanissa.

  • 3.2.2025

    Yhdysvaltojen päätös jäädyttää ulkomaanapu herättää kauhua: ”Historiallisen kamalaa”  

    Presidentti Donald Trumpin hallinto on pysäyttänyt 90 päiväksi lähes kaiken Yhdysvaltain ulkomaanavun rahoituksen. Päätöksellä luodaan tarkoituksella pelkoa ja pönkitetään konservatiivikristillistä arvomaailmaa, sanoo Väestöliiton kansainvälisen asioiden johtaja Elina Korhonen.

  • 29.1.2025

    Venla Saikku ja Jouni Hemberg ovat ”naiiveja optimisteja”, jotka uskovat hyvän tekemiseen: ”Jokainen löytää halutessaan sopivan tavan vaikuttaa asioihin”

    Graafinen suunnittelija Venla Saikku ja humanitaarisen työn asiantuntija Jouni Hemberg tekivät Maailman Kuvalehdelle podcastin, jossa keskustellaan asiantuntijoiden kanssa hyvän tekemisestä.

  • 21.11.2024

    Suomen päätös keskeyttää kehitysyhteistyö Somalian kanssa saa kritiikkiä – “Näin ei tule hoitaa kansainvälisiä suhteita”

    Suomi vetää tukensa Somalialta, koska maa ei ole sitoutunut ottamaan vastaan Suomesta palautettavia kansalaisiaan. Päätös vaikuttaa etenkin naisten ja tyttöjen asemaan, sanovat järjestöt.