• 30.5.2025

    Trumpin valtaannousun seuraukset näkyvät nyt perhesuunnittelun kriisinä – Ugandassa ihmiset ryntäsivät poistattamaan ehkäisykapselinsa, Sambiassa kierukat jumittuivat varastoon

    Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut ovat monessa maassa kriisiytymässä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon politiikan seurauksena. MSI Reproductive Choices -järjestön apulaisjohtaja Erica Belanger sanoo, että Trumpin edellinen kausi ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä nyt koetaan.

  • 23.5.2025

    Kansainvälinen kehitysrahoitus laski viime vuonna

    Kansainvälisen kehitysrahoituksen määrä laski 7,1 prosenttia viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, selviää OECD:n keräämästä datasta. Suomen kehitysrahoitus laski 12,9 prosenttia.

  • 14.5.2025

    Propagandakoneistot vahvistuvat, kun länsimaiden tuki riippumattomalle medialle hiipuu

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös jäädyttää kehitysapu sysää riippumattomat uutishuoneet ahdinkoon eri puolilla maailmaa. Tiedollisen tyhjiön täyttävät Kremlin ja Pekingin äänitorvet, kirjoittaa Antti Yrjönen esseessään.

  • 18.2.2025

    ”Ihmiset valittavat ja ovat vihaisia Trumpille” – Tapasimme kenialaisessa slummissa Boy Dallasin, jonka elämään suomalaiset tutustuivat kymmenen vuotta sitten

    Vuonna 2015 ohjaaja Kati Juurus teki Nairobin slummia Kiberaa käsittelevän palkitun dokumentin, jonka pääosassa nähtiin kuvaajana työskentelevä Boy Dallas. Tapasimme Boy Dallasin Kiberassa ja kysyimme, mihin suuntaan tilanne hänen kotikulmillaan on kehittynyt.

  • 18.2.2025

    Kehitysyhteistyössä katsotaan nyt omaa napaa: ”Globaalin solidaarisuuden ideaali on kadonnut tai hälvenemässä”

    Rikkaat maat eivät koskaan ole tehneet kehitysyhteistyötä pelkästään epäitsekkäistä syistä. Kireä geopoliittinen ilmapiiri ja oikeistopopulismin nousu ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nyt odotukset apua kohtaan ovat muuttuneet. Rahoitus halutaan takaisin, korkojen kera, sanovat asiantuntijat.

  • 19.8.2024

    Sisäänpäin kääntyminen ei ole kestävää, sanoo kehitysyhteistyön asiantuntija Pauliina Sarvilahti: ”Kriisit ovat yhteisiä”

    Miltä näyttää kehitysyhteistyön tulevaisuus ja vaikuttavuus, kun työskentelee kentällä? Unicefin Ghanan toimistolla työskentelevä Pauliina Sarvilahti vastaa väitteisiin.

  • 25.4.2024

    Israel käy kovaa kampanjaa palestiinalaispakolaisia auttavaa UNRWA:ta vastaan – Suomessa vierailleet työntekijät vetoavat tuen puolesta 

    Suurin osa avunantajamaista on palauttanut tukensa UNRWA:lle, mutta Israel haluaa järjestöstä yhä eroon. UNRWA:n lakkauttaminen ei kuitenkaan hyödyttäisi ketään, sanoo vaikuttamistyötä johtava Marc Lassouaoui.

  • 15.2.2023

    Kehitysapua köyhiltä rikkaille – hyödymmekö köyhistä maista enemmän kuin ne hyötyvät avustamme?

    Kun laskee kansainvälisiä rahavirtoja, eteen nousee kysymys: kuka oikeasti rahoittaa ja kenen kehitystä?

  • 21.9.2021

    ”Valitettavasti näen Afganistanin dystopiana”

    Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki näkee Afganistanin tulevaisuuden surullisena. Kuitenkaan kahdenkymmenen vuoden aikana maahan suunnattu kehitysyhteistyö ei ole valunut hukkaan.

  • 29.6.2021

    Tyhmiä kysymyksiä maailmasta: Mikä ihmeen kehitysapu?

    Kehitysavun kerrotaan toimivan paremmin kuin uskotaan, mutta monen mielestä se on edelleen rahan heittämistä Kankkulan kaivoon. Sanaa kehitysapu käytetään usein myös kehitysyhteistyön synonyymina. Mitä kehitysavulla oikein tarkoitetaan?