• 27.2.2025

    Useimmat meistä pitävät tutkijoita pätevinä – eniten tutkijoihin luotetaan Egyptissä, Intiassa, Nigeriassa ja Keniassa

    Tuoreen tutkimuksen mukaan 78 prosenttia uskoo, että tutkijat ovat päteviä. Useimmissa maissa poliittisella suuntautumisella ei ollut vaikutusta luottamukseen, mutta länsimaissa konservatiivien luottamus oli liberaaleja vähäisempää.

  • 27.2.2025

    Gallup: Mikä on tärkein tulevaisuuden kehityskulku tai keksintö?

    Kysyimme sosiaalisessa mediassa millaisen tulevaisuuden ihmiset haluaisivat nähdä. Vastauksissa nousi esiin muun muassa rauha, puhdas luonto, talousjärjestelmän muuttuminen ja yhteisöllisyys.

  • 18.2.2025

    ”Toivo syntyy siitä, että teemme asioita yhdessä, ajattelemme yhdessä, kysymme yhdessä”

    Enpä olisi osannut nuorena aavistaa, että tulisin myöhemmin työskentelemään lehdessä, joka toi minulle tunteen maailman avaruudesta ja ihmeellisyydestä, kirjoittaa Maailman Kuvalehden päätoimittajana kymmenen vuotta toiminut Anni Valtonen.

  • 18.2.2025

    Kehitysyhteistyössä katsotaan nyt omaa napaa: ”Globaalin solidaarisuuden ideaali on kadonnut tai hälvenemässä”

    Rikkaat maat eivät koskaan ole tehneet kehitysyhteistyötä pelkästään epäitsekkäistä syistä. Kireä geopoliittinen ilmapiiri ja oikeistopopulismin nousu ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nyt odotukset apua kohtaan ovat muuttuneet. Rahoitus halutaan takaisin, korkojen kera, sanovat asiantuntijat.

  • 18.2.2025

    Tuleeko maailmankuvastamme mustavalkoinen? Ulkomaanjournalismin tila kapenee, ja sillä on seurauksensa, sanovat toimittajat

    Ulkomaankirjeenvaihtajia on yhä vähemmän, ja kansainvälisiinkin uutisiin kaivataan Suomi-kulmaa. Jos journalismi keskittyy vain meitä lähellä oleviin ilmiöihin, suomalaisilta saattaa jäädä ymmärtämättä, miten muu maailma toimii, pelkäävät alan osaajat.

  • 13.2.2025

    Sodat hajottavat ihmismieliä – Psykologien Sosiaalinen Vastuu -järjestö toivoo, että turvallisuutta arvioitaisiin myös hyvinvoinnin näkökulmasta

    Psykologien Sosiaalinen Vastuu -järjestö pyrkii edistämään psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Järjestö tukee hankkeidensa kautta muun muassa palestiinalaispakolaisten mielenterveyttä sekä solidaarisuustyötä Libanonissa ja Afganistanissa.

  • 10.2.2025

    Maailman muuttajat ja selittäjät – Vuoden ensimmäisellä Maailmanluokan klubilla 27.2. lavalle nousivat aktivistit ja ulkomaantoimittajat

    Maailmanluokan klubilla Bar Tÿpossa tarkasteltiin maailman kehitystä kahdesta vinkkelistä: aktivistien ja toimittajien silmin. Mukana olivat muun muassa maailmaa tuntevat toimittajat Tommi Nieminen, Liselott Lindström, Outi Salovaara ja Pasi Toivonen sekä pitkään Elokapinassa toiminut Anton Keskinen.

  • 3.2.2025

    Yhdysvaltojen päätös jäädyttää ulkomaanapu herättää kauhua: ”Historiallisen kamalaa”  

    Presidentti Donald Trumpin hallinto on pysäyttänyt 90 päiväksi lähes kaiken Yhdysvaltain ulkomaanavun rahoituksen. Päätöksellä luodaan tarkoituksella pelkoa ja pönkitetään konservatiivikristillistä arvomaailmaa, sanoo Väestöliiton kansainvälisen asioiden johtaja Elina Korhonen.

  • 17.12.2024

    Journalismia, joka ei pyöri vain oman napamme ympärillä, tarvitaan edelleen – Maailma.netin nykymuotoinen toiminta päättyy, mutta uutta on luvassa

    Maailma.net yhdistyy Maailman Kuvalehteen vuoden 2025 alussa. Globaaleihin ilmiöihin pureutuvaa journalismia tarvitaan yhä, sillä maailmaa ei voi aidata Suomen ulkopuolelle, vaikka kuinka haluaisi, kirjoittaa Maailma.netin päätoimittaja Teija Laakso.

  • 13.12.2024

    Yhä useamman lapsen syntymä rekisteröidään – Maailmassa on silti yhä 150 miljoonaa ”näkymätöntä” alle 5-vuotiasta

    Unicefin tuoreen raportin mukaan jo yli kolme neljästä lapsesta saa syntymärekisteröinnin, joka tärkeä etenkin peruspalveluiden saannin kannalta. Esimerkiksi Itä- ja Keski-Afrikassa rekisteröidään kuitenkin alle puolet syntymistä.