16.2.2017
Kuivuus nostanut viljan hinnan ennätystasolle osissa Itä-Afrikkaa
Etenkin paimentolaiset ovat hätää kärsimässä, sillä samaan aikaan karjan arvo laskee.
16.2.2017
Etenkin paimentolaiset ovat hätää kärsimässä, sillä samaan aikaan karjan arvo laskee.
13.2.2017
Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto saattaa tilapäisesti poistaa sääntelyn, joka velvoittaa yritykset raportoimaan konfliktimineraalien käytöstään.
30.1.2017
Kansainvälisen sääntelyn lisääntyminen on siirtänyt laittoman puun kauppaa vähemmän säännellyille kotimaan markkinoille, kertovat metsätutkijat.
26.1.2017
Sri Lanka on kääntynyt talousvaikeuksissaan Kiinan puoleen, mutta se voi merkitä maa-alueiden luovuttamista kiinalaisille. Siksi Beragaman kylässä kuohuu.
20.1.2017
Donald Trumpin valtaannousu kokosi ilmasto-, vero- ja kehityspolitiikan asiantuntijat pohtimaan tulevaisuutta.
13.1.2017
Puoli vuosikymmentä sitten elettiin ruuan hintakriisiä, mutta viime vuonna ruuan maailmanmarkkinahinta laski jälleen.
5.12.2016
Maailman suurimpien aseenvalmistajien myynti putosi viime vuonna, mutta vain 0,6 prosenttia. Se saattaa merkitä muutosta viisivuotisessa trendissä, sanoo Tukholman rauhantutkimusinstituutti Sipri.
30.11.2016
Tänään ilmestyneen selvityksen mukaan monet suuryritykset vakuuttavat tuotteidensa olevan eettisiä, vaikka palmuöljy hankitaan kaikkea muuta kuin kestävistä olosuhteista.
25.11.2016
Tinan, kullan, volframin ja tantaalin tuojien pitää varmistaa, ettei niiden kauppa rahoita konflikteja tai ihmisoikeusrikkomuksia. Kriitikoiden mielestä sääntely olisi pitänyt ulottaa myös lopputuotteisiin.
9.11.2016
3D-tulostus ja robottien käyttö voivat kuitenkin olla kehitysmaiden pienteollisuudelle myös mahdollisuus, todetaan YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin katsauksessa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.