• 1.2.2023

    Kun armeija kaappasi vallan Myanmarissa, nuoret elokuvantekijät tarttuivat kameraan – Suomessa nähtävä dokumenttielokuva kertoo rohkeudesta ja epätoivosta

    Anonyymien myanmarilaisten tekemä hybrididokumentti Myanmar Diaries kuvaa maan verisen vallankaappauksen alkuvaihetta vuonna 2021. Dokumentin teko vaati erityistä varovaisuutta, sillä Myanmarissa on hengenvaarallista edes liikkua kameran kanssa, kertovat salanimellä esiintyvät nuoret dokumentintekijät Nemo ja Natalia.

  • 30.1.2023

    2000-luvun alun kansalaisliikkeet vastustivat ”Maailmanpankkia, kapitalismia ja kaikkea muutakin pahaa tässä maailmassa” – Jouko Aaltosen uusi dokumenttielokuva antaa äänen radikaalille aktivistisukupolvelle

    Dokumenttielokuva Miten korjata maailma nostaa esiin varjoon jääneet kansalaisliikkeet, joiden ansiosta esimerkiksi graffiteista ja perustulosta keskustellaan nykyään myös valtavirtapolitiikassa. Ohjaaja Jouko Aaltosta kiinnostavat yhteiskunnalliset liikkeet, jotka yrittävät muuttaa maailmaa. Hänen mukaansa on ”pönttö ajatus”, että kyse olisi vain nuorison hulinoinnista.

  • 24.1.2023

    Kreikassa siirtolaisia auttaneiden syytteet kaatuivat oikeudessa, mutta rikostutkinta jatkuu

    YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen kritisoima oikeudenkäynti keskeytyi, kun suurin osa vapaaehtoisiin kohdistetuista syytteistä hylättiin menettelytapavirheiden takia.

  • 18.1.2023

    Seksuaalinen hyväksikäyttö on Suomen tukemassa kehitysyhteistyössä harvinaista mutta ei ennenkuulumatonta

    Ulkoministeriön tukema Vammaiskumppanuuden ja Kuurojen liiton kehitysyhteistyöhanke jouduttiin lopettamaan, koska paikallista kumppanijärjestöä epäiltiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ulkoministeriön kansalaisyhteiskuntayksikön päällikön Eevamari Laaksosen mukaan vastaavia tapauksia nousee esiin harvemmin kuin kerran vuodessa.

  • 21.12.2022

    Suomi on profiloitunut etenkin naisten oikeuksien puolustajana ensimmäisenä vuotenaan YK:n ihmisoikeusneuvostossa – ”Luottopakilta” kaivataan kuitenkin rohkeampia avauksia

    YK:n ihmisoikeusneuvosto saa usein kritiikkiä hampaattomuudestaan, mutta kuluneena vuonna se on pysynyt toimintakykyisenä karmivasta globaalista ihmisoikeustilanteesta huolimatta. Suomi on pärjännyt neuvoston jäsenenä hyvin, mutta se voisi osoittaa lisää johtajuutta, sanovat Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Katja Creutz ja Amnestyn asiantuntija Vilja Härkönen.

  • 15.12.2022

    Iran erotettiin YK:n naisten oikeuksien toimikunnasta – Kahdeksan maata vastusti

    Muun muassa Kiina ja Venäjä vastustivat Yhdysvaltain ehdottamaa päätöslauselmaa erottaa Iran YK:n tärkeimpiin kuuluvasta tasa-arvoelimestä.

  • 13.12.2022

    Palestiinalaisaktivistien uusi sukupolvi on kyllästynyt sekä Israelin miehitykseen että omaan hallintoonsa – ”On meidän aikamme puhua”, sanoo Gazassa kasvanut tutkija Majed Abusalama

    Israel ja palestiinalaishallinto eivät ole käyneet rauhanneuvotteluja yli kahdeksaan vuoteen, mutta ruohonjuuritason vastarinta on voimissaan niin miehitetyllä Palestiinalaisalueella kuin maailmallakin. Uuden sukupolven aktivistin Majed Abusalaman mielestä Palestiina-aktivismin ei pitäisi olla enää vain vasemmistopiirien asia.

  • 7.12.2022

    Sadankomitean rauhanpalkinto militarismin tutkijoille

    Tutkijat Noora Kotilainen ja Susanna Hast ovat toimineet rohkeasti rauhan puolesta aikana, jolloin sotilaallisen vallan, sodan ja asevoimien kriittinen tarkastelu on tullut entistäkin hankalammaksi, sanoo Sadankomitea.

  • 22.11.2022

    Afrikan sarven ruokakriisistä varoitettiin etukäteen, mutta nyt aikaa ennaltaehkäisyyn ei enää ole – Nälkäkuolemat ovat jo alkaneet, kertoo avustusjärjestö Planin asiantuntija Angela Muriithi

    YK, hallitukset ja avustusjärjestöt yrittävät pelastaa Afrikan sarven kuivuudesta kärsivissä maissa niin monta ihmishenkeä kuin mahdollista. Ruokapulan juuret ovat ilmastonmuutoksessa ja muissa globaaleissa kriiseissä, mutta jos siihen olisi reagoitu aiemmin, tilanne olisi nyt helpompi, sanoo Plan Internationalin itäisen ja eteläisen Afrikan aluejohtaja Angela Muriithi.

  • 18.11.2022

    Egyptin ilmastokokouksessa ei vielä merkittäviä tuloksia, kansalaisyhteiskunnan häirintä varjostaa kokousta

    Etenkin egyptiläisten järjestöjen toimintaa on rajoitettu YK:n ilmastokokouksen aikana rajusti. Maa on kokouksen alla ja sen aikana pidättänyt satoja ihmisiä.